Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Poriin perustetaan oma romanityöryhmä

Poriin aiotaan perustaa paikallinen romanityöryhmä. Aloite työryhmän nimeämiselle tuli Lounais-Suomen alueelliselta romaniasiain neuvottelukunnalta. Työryhmän olisi tarkoitus edesauttaa romanien osallisuutta ja osallistumisen edistämistä yhteiskuntaan. Toive paikallisromanityöryhmän perustamiseen on tullut romaniväestöltä. Kaupunkikohtaisia romanityöryhmiä Lounais-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan alueella toimii Kauhajoella, Tampereella, Salossa, Pietarsaaressa, Kokkolassa ja Jyväskylässä. Suvaitsevuuden edistäminen, syrjinnän vastainen työ ja asennekasvatus ovat tärkeä osa työryhmien toimintaa, jota on pyritty rahoittamaan sosiaalitoimen kohdeavustuksilla ja kaupungin siihen varaamilla toimintavaroilla. Aktiiviset työryhmät ovat järjestäneet myös omia varainhankintatapahtumia, muun muassa romanimusiikin konsertteja. Porin kaupunginhallitus nimeää omat edustajansa työryhmään ensi maanantaina. Lisäksi työryhmään tulee edustus Länsi-Suomen romanit ry:stä, Satakunnan te-keskuksesta, Porin evankelisluterilaiselta seurakuntayhtymältä ja Lounais-Suomen poliisilaitokselta.