Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kannabisaloite eteni eduskuntaan

Kansalaisaloite kannabiksen käytön osittaiseksi laillistamiseksi etenee eduskuntaan. Toukokuussa jätetty aloite keräsi eduskunnan käsittelyyn pääsemiseen vaadittavat 50 000 nimeä torstaina noin kello 17. Aikaa nimien keräämiseen on vielä marraskuun ensimmäiseen päivään saakka. Aloite ehdottaa lakiin muutosta, joka poistaisi rankaisemisen kannabiksen käytöstä, omaa käyttöä varten tapahtuvasta pienen määrän hallussapidosta ja muutaman kannabiskasvin kasvattamisesta omaan käyttöön. – Nykyinen politiikka ei ole onnistunut tavoitteessaan haittojen vähentämiseksi. Kannabiksen käytön ja hallussapidon kielto on perusteltu lähinnä huumevastaisten mielikuvien luomisella. Käytännössä laillinen kontrolli kohdistuu sattumanvaraisesti vain pieneen osaan käyttäjistä. Sen ylläpitäminen tuhlaa poliisin resursseja ja haittaa käyttäjiä. Huumekauppa on rikollisten käsissä. Kannabiksen saattaminen laillisen kontrollin piiriin heikentää järjestäytyneen rikollisuuden kasvuedellytyksiä, aloitteessa todetaan.