Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauman jätevesistä jälleen koronalöydös – THL:n seurannassa esiin viisi uutta altistuspaikkakuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n jätevedenpuhdistamoiden koronaviruksen seurantatutkimuksessa Rauma on edelleen ainoa positiivisten löydösten edustaja Satakunnasta. Porin jätevesinäytteistä ei koronaa ole löytynyt. THL on julkistanut elokuun lopussa otettujen jätevesinäytteiden tutkimustulokset. Rauman Maanpäänniemen puhdistamon jätevesistä löytyi merkkejä viruksesta myös elokuun alussa. THL:n seurantatutkimuksessa virusta todettiin viidellä paikkakunnalla, joilla ei löydöksiä ilmennyt vielä elokuun alkupuolella. Seurannassa virus todettiin jätevesistä Jyväskylässä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa ja Kouvolassa. Tiedotteessaan THL toteaa huomionarvoiseksi sen, että Kouvolan alueella ei ole todettu henkilötestauksissa lainkaan elokuun näytteenottoa edeltäneellä viiden viikon aikajaksolla. – Se, että virusta esiintyy jätevedessä, mutta todettuja tartuntoja ei ole, on varoitusmerkki. Alueella voi olla tunnistamattomia tartunnan saaneita ja virusta voi kiertää alueen väestössä. Tällöin voi olla tarpeen, että viranomaiset tehostavat epidemian torjuntatoimia, kuten kannustavat asukkaita hakeutumaan koronatesteihin heti jos vähäisiäkin oireita ilmenee, sanoo erikoistutkija Tarja Pitkänen THL:n tiedotteessa. Muista alueista erityisesti Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa koronatartuntoja on todettu henkilötestauksessa heinäkuun loppupuolelta alkaen. Kuopiossa ja Lappeenrannassa testauksessa on todettu kevään jälkeen yksittäisiä tartuntatapauksia vasta elokuun aikana. THL tiivistää seurantaa THL tiivistää syyskuun aikana näytteenottoa kuukausiseurantaan osallistuvien jätevedenpuhdistamoiden jätevedestä. Näin pyritään havaitsemaan entistä tehokkaammin tartuntojen leviämistä alueilla, joilla niitä ei ole yksilötestauksella välttämättä todettu. THL:n hankkeessa koronaviruksen esiintymistä jätevesissä tutkitaan mittaamalla jätevesipuhdistamoille tulevista puhdistamattomista jätevesistä koronaviruksen RNA:ta eli geeniperimää. RNA-löydös jätevedestä ei kerro viruksen tartuttavuudesta, vaan kuvaa koronaviruksen esiintymistä viemäriverkoston piirissä olevissa kotitalouksissa. Huhtikuun puolessa välissä aloitettua näytekeräystä on tarkoitus jatkaa vuoden 2020 loppuun saakka.