Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

KaMan hurja loppukiri sytytti yleisön ja toi joukkueelle arvokkaan pistepotin Kiteestä: ”En muista koska olemme vastaavanlaiseen nousuun viimeksi pystyneet”

KaMalle päättynyt viikonloppu oli kiireinen. Se sisälsi kaksi tärkeää ottelua: Lauantaina joukkue matkasi Manse PP:n vieraaksi Tampereelle, sunnuntaina kotiottelussa se sai vastaansa Kiteen Pallon. Tampereelta tuliaisina oli kahden pisteen 1–0 (2–1, 2–2)- vierasvoitto. Sunnuntaina KaMa kohtasi kotikentällään niin kutsutussa kuuden pisteen ottelussa Kiteen Pallon. Joukkue sai jobin postia jo ennen ottelun alkua, kun joukkueen lyöjäjokeri, 28 juoksua kaudella lyönyt Miikka Riikonen joutui jäämään pois pelaavasta kokoonpanosta. Hänen paikkansa pelaavassa kokoonpanossa otti KaMan oma kasvatti, Joona Anttila . Kotijoukkue KaMa hallitsi avausjaksoa, mutta toisella jaksolla se oli tiukassa paikassa. Joukkue kuitenkin onnistui nousemaan yleisöä hellivällä tavalla viiden juoksun takaa voittoon. 2–0 (3–1, 9–7)- kotivoitto oli mannaa ajatellen myös sarjatilannetta. Avausjaksolla ei juoksuilla juhlittu. KaMa vei jakson lopulta Toni Pomellin , Manu Haukkalan ja Joona Anttilan kotiutuksilla. Toisella jaksolla Kitee nosti kytkintä. Hannes Pekkisen toisen vuoron aloittavalla lyömä kunnari ajolähdössä siirsi vierailijat jo 6–1- johtoon. Joukkue yltyi kuitenkin hurjaan takaa-ajoon. Neljänteen vuoropariin lähdettäessä KaMa oli enää kahden juoksun takaa-ajoasemassa. Lopullinen kiri alkoi KaMan neljännen tasoittavalla sisävuorolla. Vuoron ensimmäinen lyöjä, Manu Haukkala löi ensimmäisellä lyönnillään pallon läpi Kiteen kakkoskoppari Lassi Vasaraisen tontilta. Haukkalan kiertäessä tyhjän kentän kunnarin, eroa oli enää kaksi juoksua. Seuraavalla lyönnillä KaMa tuli jo tasoihin. Valtteri Hämäläinen suuntasi lyöntinsä niin ikään takakentällä haparoineen Vasaraisen tontille. Pallo painui helpohkosti kopparin tontilta läpi, Haukkala toi tuplajuoksun ja lyöjä Hämäläinen kiersi itse kunniaa. Kahden juoksun lyöntisuoritus ratkaisi jo ottelun voittajan. Kolmannen pisteen kotijoukkueelle ratkaisi Arttu Ruuska terävällä kolmosluukun puhkaisullaan. Kankaanpään Mailan kokenut Jouni Itävalo oli ottelun jälkeen tyytyväisellä mielellä. Ottelun loppuhetkien onnistumiset nostivat mielialaa, vaikkei joukkue täydellisesti illan ottelussa pelannutkaan. – Meidän sisäpelimme ei oikein pyörinyt kunnolla missään vaiheessa. Peräkkäiset onnistumiset olivat meille jälleen haaste. Toisen jakson nousu oli huikea, en muista koska olemme vastaavanlaiseen nousuun viimeksi pystyneet, kiteytti pelin tunnelmia hyvän pelin pelannut Jouni Itävalo . Itävalo ylisti sanoissaan kakkoskärjen panosta. Kakkoskärjen miehet toivat sunnuntain ottelussa neljä juoksua. – Silloin kun ykköskärjellä on nihkeää, kakkoskärki on onnistunut tukemaan peliä. Se on pirun hieno asia. Kausi on tällä hetkellä kuumimmillaan. Itävalon mukaan joukkueen ulkopeliin voi olla tällä hetkellä tyytyväinen, vaikka hänen mukaansa kipukohtiakin löytyy. – Pelimme on sellaista nihkeää puurtamista. Tiedämme, että pystymme voittamaan huippujoukkueilta jaksoja ja otteluitakin, mutta pelin tason heittelyt ovat vieläkin melko suuria. Viiden pisteen viikonlopun jälkeen tuleviin otteluihin on Itävalon mukaan mukava lähteä. Tappioita tai voittoja ei kuitenkaan ole varaa jäädä märehtimään pidemmäksi aikaa. Tiukan pelitahdin ollessa päällä, tilanteen nopea nollaus ja katse tulevaan ovat avaimet onneen. – Tällaisella tahdilla kun pelataan niin tappioita voi jatkossakin tulla, mutta jos niitä alkaa murehtimaan, voisi äkkiä sanoa heipat koko runkosarjan osalta.