Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Joe Bidenin haastava valinta – vaalisyksyn mutapaini ja luurankojen metsästys alkavat kohta

Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on vielä yli kolme kuukautta aikaa. USA:n itärannikon liberaaleja sanomalehtiä lukemalla voisi kuvitella, että vaalit on jo ratkaistu. Demokraattien Joe Biden johtaa selvästi mielipidetiedusteluja ja presidentti Donald Trumpin hallinnon touhu näyttää entistäkin kaoottisemmalta. The New York Times ja The Washington Post rummuttavat kilvan, kuinka kelvoton tapaus Donald Trump on presidenttinä. Siinä on pointtinsa, mutta samat lehdet julistivat Trumpin epäpätevyyttä myös neljä vuotta sitten. Silloinkin Hillary Clintonilla oli johtoasema kannatuskyselyissä. Johto piti loppuun asti, mutta se ei riittänyt vaalivoittoon. Demokraattien puoluekokous pidetään kolmen viikon päästä Milwaukeessa. Koronarajoitukset estävät perinteisen kokousriehan. Ainoa jännitysmomentti on, että kenet Joe Biden valitsee puolueen varapresidenttiehdokkaaksi. Varmaa on vain ehdokkaan sukupuoli. Harmaa pantteri Biden ottaa aisaparikseen naisen. Sellaisen, joka vetoaa mahdollisimman laajoihin kansanjoukkoihin. Samalla valinnan pitäisi innostaa puolueen vasemmistosiipeä. Yhdistelmä ei ole helppo. Moni odottaa, että valituksi tulisi afroamerikkalainen poliitikko. Ykkössuosikkina on kalifornialainen senaattori Kamala Harris, jonka oma kampanja tyssäsi jo ennen esivaaleja. Harris on kansallisesti tunnettu ja sujuvasanainen ehdokas. Floridalainen kongressiedustaja Val Demings voisi olla Bidenille silti otollisempi valinta. Orlandon kaupungin entisellä poliisipäälliköllä on katu-uskottavuutta järjestyksenpidossa. Florida on myös eräs vaa’ankieliosavaltioista. Kenties Demings voisi tuoda ratkaisevat äänet sieltä. Elämäntarinaltaan kiinnostavin ehdokas olisi illinois'lainen senaattori ja sotaveteraani Tammy Duckworth. Helikopterilentäjä Duckworth menetti molemmat jalkansa Irakin sodassa. Hän on USA;n historian ensimmäinen senaattoriaikanaan lapsen synnyttänyt nainen. Everstiluutnantti Duckworth olisi myös ensimmäinen aasialaisamerikkalainen varapresidentti. Poliittiselta kokemukseltaan Joe Biden olisi ammatillisesti pätevin presidentti vuosikymmeniin. Bidenin suurin kampanjavaltti on kuitenkin vain se, että hän ei ole Donald Trump. Vaalivaltti on kai sekin, että häntä inhotaan vähemmän kuin Hillary Clintonia. On turha kuvitella, että se avaisi automaattisesti portit Valkoiseen taloon. Pitkä ura politiikassa on tuonut Bidenin kaappiin monia luurankoja. Kohta niitä aletaan pöyhiä. Vaalisyksyn mutapaini on vasta edessä. Kimmo Ahonen Kirjoittaja on projektipäällikkö ja filosofian tohtori Tampereen yliopistossa Porin yliopistokeskuksessa.