Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Iäkkään pariskunnan rakas Ruusik-kissa jäi palavaan Keskuskartanoon, löytyi viikkojen jälkeen – Omistajat haltioissaan: ”He ovat niin onnellisia, ettei löydy sanoja”

Reilut kolme viikkoa sitten Porin Keskuskartanon suuri kerrostalo syttyi palamaan. Talossa asunut kahdeksankymppinen pariskunta joutui lähtemään asunnoistaan nopeasti, eikä kissaa saanut mukaan. Porilainen Anita Salmi on pariskunnan läheinen ja auttanut Ruusik-kissan etsinnässä. Hän kertoo, että tulipalon alkaessa asukkaat luulivat, että tilanne on pian ohi ja asuntoihin pääsee takaisin. Pian kuitenkin selvisi, että kyse on suuremmasta palosta, ja asukkaat päästettiin vain nopeasti käymään talossa. Silloin pariskunta ei enää löytänyt kissaansa. Salmi laittoi Facebookiin ilmoituksen, että kuudennessa kerroksessa asunut Ruusik-niminen kissa on kadonnut. Pian hän alkoi saada viestejä vastapäisen talon asukkailta: kuudennen kerroksen asunnon ikkunassa on kurkkinut Ruusikin näköinen kissa. Isäntä pääsi vielä myöhemmin käymään asunnossa hakemassa lääkkeitä, mutta kissaa ei näkynyt. Ruokaa ei ollut syöty ja vesikuppi oli täynnä. Piilossa makuuhuoneessa Omistajille kuitenkin selvisi, että palomiehet olivat avanneet makuuhuoneen ikkunan ja laittaneet huoneen oven kiinni, jotta läpivetoa ei syntyisi. Omistajat epäilivät, että kissa on jäänyt makuuhuoneeseen piiloon eikä pääse syömään. – Kävimme kysymässä, että voitteko käydä katsomassa, onko kissa pedissä piilossa ja voiko oven jättää auki, Salmi kertoo. Kun ikkuna suljettiin ja makuuhuoneen ovi avattiin, alkoi vesi ja ruoka kadota. Omistajat saivat merkin siitä, että kissa toden totta oli asunnossa. Tämän viikon keskiviikkona pariskunta ja läheiset pääsivät rauhassa keräämään asuntoon jääneitä tavaroita. Emäntä kävi jokaisessa huoneessa puhumassa ja maanittelemassa kissaa esiin. – Olimme jo lähteneet yhdestä huoneesta, kun yksi etsijä palasi vielä sinne. Hän huusi, että kissa on kaapin päällä, Salmi kertoo iloisena. Pariskunta onnessaan Isäntä kiipesi hyllylle ja antoi Ruusikille ruokaa. Lopulta, tuttujen ihmisten ympäröimänä, se rauhoittui. Omistajat saivat kissansa koppaan. – Olemme niin onnellisia, että kissa on kotona ja alkanut tutustua uuteen asuntoon. Emäntä kertoi juuri, että kissa makaa matolla ja isäntä hänen vieressään. Siinä he ovat vierekkäin, Salmi kertoo. Kissa oli ollut kolme viikkoa asunnossa ihmettelemässä, mitä on tapahtunut. – He ovat niin onnellisia, ettei löydy sanoja, taas alkoi uusi elämä, Salmi kertoo pariskunnan tunnelmista. Salmi on alun perin antanut kissan pariskunnalle. – Kissa on heille aivan kuin oma lapsi. Kun toin kissanpennun kaksi ja puoli vuotta sitten, he sanoivat, että heidän elämänsä muuttui. Tuli ilo taloon kun kissa tuli. Nyt pariskunta on iki onnellinen, kun kissa on taas talossa. Kissan löytymisestä kertoi ensin Yle .