Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Etäopetukseen siirtyminen autioitti Huittisten koulujen pihat

Kaikki Huittisten peruskoulut ja lukio siirtyivät maanantaiaamuna etäopetukseen. Päätös koski kaikkia viittä alakoulua, Pellonpuiston yläkoulua ja Lauttakylän lukiota. Ainoastaan muutama vaativan, erityisen tuen oppilas jatkaa Lautta-ryhmän tiloissa. Myös ylioppilaskirjoitukset hoidetaan lukiossa normaalisti, ylioppilastutkintolautakunnan ohjeiden mukaisesti. Huittinen teki päätöksen siirtyä etäopetukseen jo lauantaina, kun Huittisten terveyskeskuksen vs. ylilääkäri Juha Jaatinen soitti sivistysjohtaja Eija Mattilalle ja pyysi harkitsemaan asiaa. Tavoitteena oli hidastaa koronaviruksen mahdollinen eteneminen. Vielä päivää aiemmin kaupungintalossa oli ajateltu, että tilannetta seurattaisiin viikonlopun yli. Etäopetuksen aloittamista oli tarkoitus pohtia seuraavan kerran vasta maanantaiaamuna. Sivistysjohtaja otti kuitenkin vs. ylilääkärin viestin vakavasti. Hän keskusteli asiasta kaupunginjohtajan kanssa heti samana päivänä, joten ratkaisu voitiin tehdä jo lauantain aikana, ensimmäisenä Satakunnassa. Vahvan selkänojan päätös sai myös koulunjohtajille ja rehtoreille tehdystä soittokierroksesta, sillä he kaikki kertoivat koulujensa olevan valmiina etäopetuksen aloittamiseen. Opettajilla on edelleen mahdollisuus tehdä töitä myös kouluissa, mutta suurin osa heistä aikoo tehdä töitä kotonaan. Etäopiskelun välineitä on jo aiemmin käyty läpi työpajoissa, ja lisäksi jokaisella koululla on oma tutor-opettaja, joka on henkilöstön tukena muun muassa tieto- ja viestintätekniikan käytössä. Nyt heidän roolinsa on olla tukena etäopetuksen järjestämisessä. Etäopetuksen aikana käyttöön otetaan kännykät, tabletit ja kannettavat. Kaikkein pienimpiin oppilaisiin pidetään yhteyttä kännyköillä. – Kännykkä on ihan oivallinen väline siinä yhteydenpidossa ja oppimisessa. Luokanopettajat ovat päivittäin yhteydessä luokan jokaiseen oppilaaseen, eli opettaja on läsnä jokaisen oppilaan arjessa joka päivä, Mattila kertoo. Kolmasluokkalaisiin ja sitä vanhempiin yhteyttä pidetään muun muassa skypen kaltaisilla ratkaisuilla. Niiden avulla opetustuokioita voidaan pitää kasvokkain ja myös ryhmissä. Lisäksi opettaja ja oppilaat käyttävät Peda.net-palvelua, jonka kautta voidaan antaa läksyjä ja palauttaa tehtäviä. Huittisten päätös etäopiskelusta on voimassa kaksi viikkoa eli 27. maaliskuuta saakka. Uusia päätöksiä tehdään vasta, kun saadaan lisätietoa sekä valtakunnallisesta ohjeistuksesta että viruksen etenemisestä. Huittislaisten lasten ja nuorten vanhemmille lähtee vielä maanantain aikana Wilma-viesti, jossa annetaan sekä etäopiskeluohjeita että suosituksia vapaa-ajanviettoon. –Vahvasti kehotetaan, ettei nyt lähdettäisi niitä kavereita kovin paljon tapaamaan, vaan pidetään etäisyyttä, huolehditaan hygieniasta, ollaan kotona ja keskitytään opiskeluun, Mattila kertoo.