Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Poliisi: Vappuaatto on sujunut rauhallisesti koko maassa - Porissa poliisi vei nuorilta oluet Ruosniemen koulun pihassa

Vappuaatto on sujunut tähän mennessä poliisin näkökulmasta rauhallisesti, kertoo poliisihallitus tiedotteessaan. Poliisi ei ole juuri joutunut puuttumaan vapunviettoon. Julkisilla paikoilla on ollut hiljaista. Yleisesti voidaan todeta, että kansalaiset ovat ottaneet annetut ohjeet ja säännöt erittäin kiitettävästi huomioon. Poliisi toivoo vapun jatkuvan samaan rauhalliseen malliin myös huomenna. Poliisi valvoo vappuna näkyvästi yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Lisäksi poliisi valvoo kokoontumisrajoitusten ja ravitsemisliikkeitä koskevien rajoitusten noudattamista. Lounais-Suomen poliisi on omalla Twitter-tilillään julkaissut kuvia vapunvietosta Satakunnassa. Twitteriin on päässyt seesteisiä kuvia Yyteristä ja Noormarkusta, mutta mukana on myös kuva Ruosniemestä, kun poliisi joutui ottamaan alaikäisiltä pois useamman tölkin olutta.