Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Pakastettu sperma voisi säilyä avaruusmatkan ajan, kertoo alustava tutkimus

Espanjalaiset tiedemiehet ovat saaneet selville, että pakastettu sperma on hyväkuntoista vielä sen jälkeen kun sitä oli pidetty avaruuslennon kaltaisessa tilassa, kertoo uutiskanava CNN. Tämä avaa mahdollisuuden joskus käyttöön otettavan avaruudessa olevan spermapankin perustamiseen. Tutkimus esiteltiin Wienissä sunnuntaina alkaneessa ihmisen lisääntymistä käsittelevässä konferenssissa. Tutkimuksessa ihmisen spermanäytteitä asetettiin mikropainovoiman alaiseksi. Mikropainovoimassa esineet näyttävät olevan painottomia. Tämän jälkeen spermanäytteistä analysoitiin niiden väkevyyttä, liikkuvuutta, eloisuutta, morfologiaa ja dna:n sirpaloitumista. Tutkijat huomasivat, että sperma ei eronnut juuri mitenkään maan pinnalla säilytetystä kontrollispermasta. Lentokoneessa mikropainovoimassa Kokeessa oleva sperma kuljetettiin lentokoneella taivaalle, missä se joutui kerrallaan muutamien sekuntien ajaksi mikropainovoiman alaiseksi. Tutkijat käyttivät pakastettua spermaan, sillä säteily voi vaikuttaa tuoreen sperman laatuun ja elinvoimaisuuteen. Tutkimustulokset esitellyt barcelonalainen tohtori Montserrat Boada sanoi tutkimustulosten olevan vasta alustavia. Hänen mukaansa lisätutkimusta tarvitaan. Seuraavaksi ryhmä tutkii suurempia spermanäytteitä, alistaa ne pitemmäksi ajaksi mikropainovoimalle. Näytteet olisivat myös tuoreita. Ihmiskeho kovilla avaruudessa – Mikäli avaruusmatkojen määrä lisääntyy tulevina vuosina ja ne kestävät pitempään, on tärkeää tutkia mitä vaikutuksia pitkällä oleskelulla avaruudessa on ihmiseen, Boada sanoi CNN:n mukaan. Ihmisen avaruusmatkoihin ja mahdolliseen lisääntymiseen avaruudessa vaikuttavat myös muut asiat. Ajan mittaan astronauttien luut heikentyvät, lihakset näivettyvät ja veren volyymi vähenee. Avaruusmatkailu voi myös lisätä syövän mahdollisuutta. Aiempien tutkimusten mukaan avaruuden säteily voi aiheuttaa pitkäaikaisia seurauksia aivoihin, mikä vaikuttaa oppimiseen, muistamiseen ja henkiseen terveyteen.