Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Illan padat: Taimi näytti hyökkääjille maalinteon mallia

Satakunnan Kansan urheilutoimitus valitsee Ässien kaikissa peleissä porilaisjoukkueen kolme parasta pelaajaa. Ottelun paras pelaaja saa raadilta kolme pataa, toiseksi paras kaksi ja kolmanneksi paras yhden. Padat lasketaan yhteen ja kokonaistilannetta seurataan läpi kauden. Tommi Taimi Kauden aikana aivan liikaa kuraa kotiyleisöltään saanut puolustaja näytti parasta osaamistaan ja oli hyvin hyökkäyksien tukena. Kilautti ensin sivutolppaa ja iski vähän myöhemmin Ässien ainoan maalin terävällä laukauksella siniseltä. Toni Henttonen Taitotaso on ehkä ajoittain luokkaa Mestis, mutta yritys oli taas joukkueen parhaimmistoa. Luistin liikkui mukavasti ja oli toisessa erässä lähellä ensimmäistä liigamaaliaan. Saku Salmela Taas vaihteeksi hyökkääjäksi nostettu pitkätukka pelasi pirteän pelin, kuten koko nelosketju teki. Trio sai luotua jatkuvasti paineen lahtelaisten päätyyn ja vain viimeistely jäi uupumaan. Salmela oli rouhijaketjun taistelun ilmentymä. Tilanne 29 ottelun jälkeen: 15 pataa: Edwin Hedberg 12 pataa: Tyson Spink, Tylor Spink 11 pataa: Sami Aittokallio, Markus Niemeläinen, Daniil Tarasov 10 pataa: Tommi Taimi 9 pataa: Jakob Stenqvist 8 pataa: Teemu Vuorisalo 7 pataa: Olli Vainio 5 pataa: Valtteri Pihlajamäki, Peter Tiivola, Aleksi Rekonen 4 pataa: Roni Hirvonen, Otto Kivenmäki 3 pataa: Niklas Appelgren, Jyri Marttinen, Sami Lähteenmäki, Toni Henttonen 2 pataa: Saku Salmela, Niklas Peltomäki, Lenni Killinen 1 pata: Aleksi Varttinen, Aleksi Matinmikko, Mikko Salmio, Jouka Juhola