Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Kaapo Kakko riemuitsi Ruotsi-voitosta ja esitti toimittajille toiveen: ”Voin pitää sen aikaa seuraa”

Aiemmin Slovakian MM-turnauksessa Kaapo Kakko on pelien jälkeen joutunut piiritettäväksi hyvien otteidensa myötä, mutta Ruotsi-ottelussa tehopisteiden valossa yksi oli ylitse muiden. Sakari Manninen kaatoi Ruotsin jatkoaikamaalilla ja keräsi sitä ennen kolme syöttöpistettä. – Huikea peli, mutta ottakaa se Manninen! ensimmäisten joukossa haastattelupisteelle saapunut Kakko sanoi pelin jälkeen. – Sillä saattaa kestää hetki, mutta minä voin pitää hetken aikaa seuraa. Kun Manninen saapui kertaamaan voitettua puolivälieräottelua toimittajille, villit jatkoaikatuuletukset olivat tyyntyneet. – Joukkueena pelasimme niin hyvin, että ansaitsimme voiton. Teimme kovemmin töitä kuin vastustaja ja vaikka Ruotsi oli muutaman kerran meitä edellä, se ei hetkauttanut meitä, eikä usko horjunut. Mannisen mukaan joukkue oli ennen peliä puhunut, että ”mennään vaan ja pelataan”. Ruotsin kova nimilista ei suomalaisia hetkauttanut. – Silloin tulee yleensä kaikista paras tulos. Tehdään vaan toisillemme kovasti hommia. Mannisen takana haastattelupisteellä ottelua kertasi Henrik Lundqvist , Ruotsin lähes kaiken nähnyt konkarimaalivahti, joka oli Suomea vastaan heikko. – Kyllä se hyvältä tuntui ohittaa hänet jatkoajalla. Siinä oli orastava ylivoimahyökkäys ja näin puolessavälissä, että kulma on aika pieni ja päätin laukoa. Lähti aika napakasti. Yllätyin vähän itsekin, että mihin se meni, mutta hyvä että meni.