Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaa sovitellaan seuraavan kerran perjantaina – lakko jatkuu

Mekaanisen metsäteollisuuden lakko jatkuu. Kiistaa soviteltiin tiistaina valtakunnansovittelijan toimistossa, mutta ainoa oleellinen uutinen oli tieto sovittelun jatkumisesta perjantaina kello yhdeksältä. Keskustelun henkeä luonnehdittiin kuitenkin hyväksi ja rakentavaksi. Samassa toimistossa istuivat tänään pitkään myös Paperiliiton ja Metsäteollisuuden osapuolet. Tuloksista ei ollut kello 20.30 mennessä tietoa. Maanantaina alkaneen kolmiviikkoisen lakkosuman piirissä ovat nyt paperin ja sellun parissa työskentelevät paperiliittolaiset sekä Teollisuusliiton väki lähinnä sahoilla ja vaneritehtailla. Myös Ammattiliitto Pron paperiteollisuuden toimihenkilöt ovat lakossa. Ministeri lykkäsi energialakkoa Lauantaina piti alkaman lisäksi energia-alan lakko. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) kuitenkin siirsi lakon alkua sovittelija Jukka Ahtelan esityksestä. Laki mahdollistaa kahden viikon pakkolykkäyksen, jos kyseessä on yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuva työnseisaus, jonka sovittelu tarvitsee lisäaikaa ja joka voi vahingoittaa yleistä etua huomattavasti. Energia-alan lakko – tai itse asiassa lakot – olivat toteutuessaan tällainen työtaistelu. Se kohdistuisi keskellä talvea muun muassa suurten kaupunkien energialaitoksiin ja lämmönjakeluun sekä sähkön toimittamiseen. Osapuolia ovat Energiateollisuus, Ammattiliitto Pro ja Suomen Konepäällystöliitto. Tässäkin kiistassa keskeisiä kysymyksiä ovat kiky-tunnit ja palkkaratkaisu. Tukilakkoja voi olla tulossa Teollisuusliiton suunnitelmissa on myös tukilakkoja. Puheenjohtaja Riku Aallon mukaan liitto ei katsele Metsäteollisuuden toimia tumput suorassa. Liiton johdolla on nyt valtuudet uusien työnseisausten järjestämiseen sen kaikilla toimialoilla. Tämä koskee myös niitä aloja, joilla on voimassa olevat työehtosopimukset. Esimerkiksi Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välillä sopimus saatiin aikaiseksi runsaat kolme viikkoa sitten.