Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Suomi otti kovat päänahat lajin mahtimaista: ”Ehkä se on niin, että jääpallomaajoukkue tarvitsee porilaisia menestyäkseen”

Mitä enemmän Suomen jääpallomaajoukkueessa pelaa porilaisia, sitä paremmin joukkueella menee. Johtopäätös on kepeä, muttei täysin katteeton. Viikonloppuna Suomi voitti kolmen maan turnauksen. Ruotsi kaatui 3–2 ja Venäjä rankkarikisan jälkeen 4–3. Lajin kahden suurmaan kaataminen peräkkäin on Suomen jääpallomaajoukkueelle todella harvinaista herkkua. Viikonloppuna Suomen riveissä viiletti neljä Narukerä-kasvattia. Edellisen kerran neljä Porissa lajioppinsa saanutta jääpalloilijaa on pelannut maajoukkueessa vuonna 2006. – 2000-luvun puolivälissä oli lyhyt jakso, kun meitä oli neljä porilaiskasvattia maajoukkueessa: minä, Timo Oksanen sekä Jarno ja Janne Väkiparta . 2004 voitettiin maailmanmestaruus. – Ehkä se on niin, että jääpallomaajoukkue tarvitsee porilaisia menestyäkseen, maajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen naurahti. Suomen jääpallomaajoukkue on – ehkä hieman yllättäen – nosteessa. Jo joulukuussa Ruotsissa pelatussa harjoitusturnauksessa Suomi kukisti Ruotsin ja Norjan, mutta hävisi silloin Venäjälle. Suomen parhaat vuodet ovat vielä edessä. Puolet joukkueen pelaajista on alle 25-vuotiaita ja yli 30-vuotiaita on maajoukkueringissä vain muutama. Maajoukkuepelaajat Ruotsin sarjasta Tilasto kuluvan kauden A-maajoukkuepelaajien kasvattajaseuroista on porilaisittain hienoa katsottavaa: Narukerä ja Botnia neljä, Kampparit kolme, Veiterä ja Akilles kaksi pelaajaa. Kuusi seuraa on saanut yhden kasvattinsa A-maajoukkuetasolle. Suomen maajoukkue koostuu perinteisesti lähes yksinomaan Ruotsissa pelaavista jääpalloilijoista. 21 tällä kaudella maajoukkueessa esiintyneestä pelaajasta vain neljä pelaa kotimaan liigassa. Heistä kevään MM-joukkueeseen yltää todennäköisesti 0–1 pelaajaa. – Suomalaisia on pelannut paljon Ruotsissa niin kauan kuin minä olen ollut mukana maajoukkuekuvioissa. Erona aiempaan on kuitenkin se, että nyt meillä on paljon pelaajia kärkipään joukkueissa ja isoissa rooleissa. Kun moni heistä on vielä iältään nuoria, jääpallomaajoukkueen lähitulevaisuus näyttää hyvältä, vuonna 2004 MM-tasolla debytoinut Ville Aaltonen arvioi. –Perinteisesti olemme olleet pallollisessa pelissä eli käytännössä taitotasossa Venäjää ja Ruotsia jäljessä. Sillä saralla olemme menneet kuitenkin selkeästi eteenpäin. Pelaamisen ei tarvitse olla pelkkää puolustustaistelua ja siltä pystymme tappelemaan voitosta, vuodesta 2012 lähtien maajoukkueen vakiokalustoon kuulunut Samuli Helavuori säesti. Aaltonen, 40, ja Helavuori, 28, ovat seurakavereita Bollnäsissa. Joukkue voitti syksyllä seurajoukkueiden maailmancupin. Elitserienissä Bollnäs on 20 ottelun jälkeen sijalla neljä. Sivutukena pelaava Helavuori on kerännyt 13 (6+7) tehopistettä, puolustavana keskikenttäpelaajana raatava Aaltonen 3 (2+1). Jussi Aaltonen , 30, on IFK Motalan ykkösmaalivahti. Seura on neljäntoista joukkueen Elitserienissä kymmenentenä. Jussi Aaltonen on noussut Elitserien- ja A-maajoukkuetasolle hieman pidemmän tien kautta. – Siirryin Ruotsiin 2012. Ensin pelasin kolmanneksi, sitten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja nyt on menossa kolmas kausi pääsarjassa, rakennusinsinööriksi opiskellut Aaltonen kertoi. Hän pelasi vuosi sitten ensimmäiset MM-kisansa. Hyvöstä ajetaan sisään Jussi Aaltosen ensimmäisinä Ruotsin-vuosina hänen joukkuekaverinaan pelasi toinen Narukerä-kasvatti Jaakko Niemi . 36-vuotias Niemikin on asettunut tukevasti Ruotsiin ja pelaa nykyään ÅBK-nimisessä joukkueessa maan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Seuraava MM-tasolla esiintyvä porilaiskasvatti saattaa hyvinkin olla Jaakko Hyvönen , 21. Hän edustaa vielä kasvattajaseuraansa, mutta on vain ajan kysymys, kun hänkin siirtyy länsinaapuriin jatkojalostukseen. Hyvönen sai viikonloppuna maajoukkuedebyytissään kohtuullisesti peliaikaa. Yksi Hyvösen vahvuuksista on monikäyttöisyys. Narukerän maaliahne kärkimies pelasi maajoukkueessa sivutukena. Venäjää vastaan Hyvönen laukoi sisään ratkaisevan rangaistuslaukauksen, jolla itänaapuri kaatui.