Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Huvipuistoon kerrankin ilman jonoja: Särkänniemeen pääsee tänä kesänä kerrallaan vain viidesosa normaalista asiakasmäärästä – aika varattava etukäteen

Särkänniemen huvipuistoalue avataan rajoitetulle asiakasmäärälle lauantaina 13. kesäkuuta. Käytössä on kuitenkin merkittäviä rajoitustoimia. Asiakasmäärä on rajattu koronavirusepidemian takia viidesosaan normaalista, ja päiväkohtaiset asiakaspaikat pitää varata etukäteen. Särkänniemi ottaa ennen huvipuiston avaamista käyttöön varausjärjestelmän, jonka kautta paikan voi varata. Järjestelmä tulee Särkänniemen verkkosivuille. – Näin kukaan ei jää rajoitusten voimassa ollessa portin ulkopuolelle, perustelee Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä uudistusta. Pääsyliput myydään pääsääntöisesti ennakkoon, mutta jos paikkoja jää vapaaksi, niitä voi ostaa myös portilta. Särkänniemi ottaa käyttöön myös turvaohjeet, joilla määritellään turvavälit jonoissa, laitteissa ja ravintoloissa. – Hyödynnämme kansainvälisen kattojärjestömme turvallisuus- ja terveysasiantuntijoiden ohjeistusta ja Euroopassa jo avautuneiden puistojen hyviä käytänteitä, kertoo Seppälä. Kausikortin ostaneet pääsevät huvipuistoon etuajassa 11. ja 12. kesäkuuta.