Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Tuomas Seppänen menetti valtion apurahat – sitten alkoi kiivas puhelurumba: ”Tukekaa mua”

Moukarimies Tuomas Seppänen , 33, eli viime syksynä tulisilla hiilillä. – Tiesin, että valtion apuraha menee, kun takana oli kaksi heikompaa vuotta, Seppänen muistelee. Hän sai vuonna 2018 Veikkauksen tuotosta jaettavaa rahaa 6 000 euroa. Kuten mies ounasteli, vuodelle 2019 tukea ei myönnetty. Seppänen halusi urheilla ammattimaisesti, joten hän aloitti puhelu- ja sähköpostirumban. Hän oli yhteydessä lukuisiin eri yrityksiin sponsorointi mielessä. – Tukekaa mua, perhana, Seppänen naureskelee viestien ydinsisällölle. Rumba kannatti. Kahdeksan kertaa SM-hopeaa saavuttanut heittäjä sai sponsoripaketin kasaan. Urheilijan verkkosivuilla on kymmenen yrityksen logot. – Tuhannesti kiitoksia kaikille mukaan lähteneille! Pystyn nyt urheilemaan kunnolla. Ei tässä lainoja maksella tai sijoituksia tehdä, mutta taloudellinen paketti on riittävä. Urheilemisen lomassa Seppänen käy vetämässä yläkoululaisille aamuliikuntatunteja. Tokio mielessä Noormarkun Nopsan mies lennätti lekansa keskiviikkona Lahden GP:ssä lukuihin 73,10. Se on kotimaan kauden kärkitulos. – Urheileminen tuntuu pitkästä aikaa mukavalta. Edellisiä kausia haitanneet huimaus ja selkäongelmat on nyt selvitetty. Moukarimies arvioi, että heittoihin on tulossa lisää mittaa. – Oma ennätys ja Dohan MM-raja ovat kauden tavoitteet. Seppäsen ennätys 76,20 on vuodelta 2016. Dohan MM-raja on 76 metriä. – Laitan nyt ihan kaiken peliin Tokion ensi kesän olympiakisoihin asti. Tokion raja on raju 77,50. – Potentiaalia on. Tokion raja vaatii sen, että säännöllisesti rupeaa menemään päälle 76 metriä.