Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

MuSan pistetili aukesi Kotkassa, maalit pysyivät puhtaina – porilaisjoukkueen lauantainen suoritus lupaa hyvää

Musan Salaman Rudi Dieterin elehdintä jalkapallon Ykkösen kauden ensimmäisessä vieraspelissä kuvasti koko porilaisjoukkueen lauantaista olemusta. MuSa on tekemässä lupaavan oloista heräämistä alkaneeseen kauteen, ja sama koskee Dieteriäkin. Porilaisten kauden avauspelin 0–2–tappiota seurasi 0–0-tasapeli KTP:n vieraana Kotkassa. – Voittoon oli saumat, oli hyviä paikkoja, ja pienestä ne olivat kiinni. Siltä osin vähän harmittaa, mutta Kotka on vieraissa paha paikka. Ihan tyytyväinen voi olla, puolisen tuntia pelannut Dieter tiivisti. Itseään pitkään kuntouttanut MuSan runkopelaaja on vihdoin selättänyt kauan piinanneet terveyshuolet. Ne olivat riesana liki koko alkuvuoden, kuutisen kuukautta. – Se aika oli fyssarin kanssa treenaamista, minulla oli rasitusvamma lantion alueella. Sitä kuntoutettiin pikkuhiljaa, siinä oli totaalilepoa kuutisen viikkoa. Nyt tuntuu lantio hyvältä, on se parantunut, ja tavoitteena on, että pystyn pelaamaan Ykkösessä hyvin ja saan ehjiä kausia. MuSa parantaa Orivedeltä lähtöisin oleva suomalaispelaaja kellotti viime viikolla kauden ensimmäisessä ottelussa AC Kajaania vastaan peliaikaa reilut kymmenen minuuttia. Kotkassa hän tuli kentälle tunnin paikkeilla. Loukkaantumisesta ei tuntunut olevan tietoakaan. – Ihan tyytyväinen olen peliini varsinkin hyökkäyssuuntaan, sain pari maalipaikkaakin. Joukkueista KTP oli pallollisempi ja aggressiivisempi ensimmäisen tunnin, mutta samalla MuSa tilkitsi parhaan maalintekoalueen. Viimeiset puoli tuntia menivät vieraiden käsikirjoituksen mukaan Dieterin astellessa kentälle. MuSa on parantanut kauden aikana, ja samaa oli havaittavissa Kotkan pelin sisällä. – En tiedä, oliko siinä syy-seuraussuhdetta, mutta kyllähän me siinä vaiheessa voitimme aika paljon kakkospalloja keskikentällä. Saimme rakennettua hyökkäyksiä paljon ja näki, että peli aukesi molempiin suuntiin. – Kummatkin halusivat voittaa, KTP haki ehkä riskilläkin voittoa kotikentällä, Dieter sanoi. Positiivinen mieli Viimeisen vuoden aikana vain kolme kertaa täydet peliminuutit Ykkösessä kellottanut pelaaja ei latistunut koronavirusarjessa, vaikka esimerkiksi absurdien viikkojen aikana harjoittelukin kärsi jonkin verran. Repaleisesta puolivuotisesta ei tosin lauantaina ollut tietoakaan. – Kyllähän korona kaikkien elämään vaikutti, mutta omaan futisarkeen se ei vaikuttanut lopulta kauhean paljon. Olisin muutenkin treenannut yksin, koska joukkueen mukaan ei kentälle pystynyt menemään. – Kauteen valmistautuminen ei ollut vaikeaa, muutenkin pitää mukautua siihen, mitä on. Totta kai muut saivat enemmän aikaa pallon kanssa, minä tulin mukaan kesäkuun lopussa. Mutta synkistely ei ainakaan auta. Kakkosen B-lohkon parhaana keskikenttäpelaajana pari vuotta sitten palkitun Dieterin taannoisen paluun lisäksi MuSa sai lauantaina kokoonpanonsa toisenkin tärkeän palasen. Kun kapteeni Jussi Välilä palasi kehiin pelikiellon jälkeen, voi joukkue jatkaa tulevaan kahden pelin viikkoon lupaavan ilmapiirin vallitessa. – Positiivisin mielin eteenpäin, meillä on nyt vierasrupeama edessä. Kiva päästä pelaamaan, Dieter vinkkasi hymy huulillaan. MuSa pelaa seuraavan kerran keskiviikkona, jolloin kohtaa vieraskentällä VPS:n.