Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porilainen päättäjä saa konsultilta sitä, mitä tilaa – Veronmaksajalle jää usein vain lasku

Pari vuotta sitten Porin kaupungin ylin virkamiesjohto ja kärkipoliitikot olivat kerrankin samaa mieltä. Oikealta vasemmalle sovittiin, että kaupungin oma rakentaminen ajetaan alas ja ainakin suurimmat urakat ostetaan yksityiseltä. Varsin hyvin tiedettiin, että ilman pahaa mieltä päätös ei menisi läpi. Ammattiyhdistysliike on Porissa voimissaan. Virkamieskunta tai sen enempää poliitikot eivät halunneet ottaa esitystä omiin nimiinsä. Ei kestänyt takapuoli merivettä. Niinpä joku keksi palkata konsultin auditoimaan. Kas kummaa, konsultti esitti, että kaupunki lopettaisi oman rakentamisen. Koska taustalla oli poliitikkojen hiljainen suostumus, virkamieskunta laski kustannusvaikutukset tulevien vuosien taloussuunnitelmiin. Myöhemmin kävi sillä lailla ikävästi, että asiasta nousi poru vasemmistopuolueiden ryhmissä ja konsultin esitys ei mennytkään läpi. Veronmaksajille ei jäänyt käteen muuta kuin konsultin lasku. Kuntapäättäjiä pitää arvostaa siitä, että he viitsivät käyttää vapaa-aikaansa yhteisten asioiden hoitamiseen. Samaan aikaan pitää muistaa, että Porin kaupunginvaltuusto on edelleen paikka, jonne ei pääse ilman, että haluaa ja viitsii. Tulijoita on. Poliitikon eräänlainen minimivaatimus on se, että kertoo itse mielipiteensä. Johtaville virkamiehille taas maksetaan palkkaa siitä, että he esittelevät asiansa. On rintamakarkuruutta palkata konsultti tekemään likainen työ. Konsultille on perusteltu tarve silloin, kun tarvitaan sellaista täsmäosaamista, jota virkamieskunnassa ei ole. Esimerkiksi jokin kinkkinen ja poikkeuksellinen rakennusprojekti. Konsulttityön tarve on luonteeltaan määräaikaista, koska muuten alan ekspertti kannattaisi palkata vakituisesti. Valitettavasti käytännöksi on muodostunut se, että samat konsultit nuohoavat kaupungintalon lattioita säännöllisesti ja kirjoittavat sanelusta kalliita raportteja. Heitä ei sido virkavastuu. Noin vuosi sitten kaupungin johto palkkasi teknisessä toimessa häärineen konsultin arvioimaan johtajien itsensä onnistumista. Vähemmän yllättävästi lausunto oli hyvin myötäsukainen. Kerrotaan, että konsultti oli puhutellut virkamieskuntaa muutaman lasillisen äärellä ja näiden epävirallisten avautumisten pohjalta toimittanut johtajaportaalle tietoa ”hankalista tyypeistä”. Tästä järjestelystä ei ollut mainintaa hienolle paperille painetussa loppuraportissa. Kyseinen konsultti on laskuttanut Porin kaupunkia palveluistaan parin viime vuoden aikana noin 130 000 euroa.