Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

8-vuotias poika jäi kaivinkoneen alle Tampereen keskustassa ja loukkaantui vakavasti

Pyöräkaivinkone törmäsi 8-vuotiaaseen poikaan Tampereen keskustassa, Kauppakadun ja Hämeenpuiston risteyksessä risteyksessä maanantaina aamulla. Kaivinkone oli matkalla muun liikennevirran mukana Hämeenpuistoa pohjoiseen päin, kun se jostain syystä törmäsi lapseen. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Suikkanen kertoo, että kaivinkoneen jokin osa osui poikaan, ja tämä loukkaantui vakavasti. Hänet kiidätettiin kiireellisenä jatkohoitoon. Tilanteessa ollut lapsen äiti jouduttiin myös kuljettamaan järkyttävästä tilanteesta ensiapuun. Palomestari Suikkanen kertoo, että lapsi jäi vaatteistaan ja repustaan kiinni kaivinkoneen pyörän alle. Pelastuslaitos vapautti lapsen yhdessä ensihoidon kanssa. Poliisi tutkii onnettomuuden kulkua. Hälytys onnettomuudesta tuli maanantaiaamuna kello 8.46. Päivitetty 31.8.2020 kello 18.09: Lapsi olikin poika. Pelastuslaitos kertoi aamupäivällä virheellisesti, että onnettomuuteen joutunut olisi ollut tyttölapsi.