Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Erään ikikuusikon tarina – eteläisestä Satakunnasta ei löydy enää olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolista vanhaa metsää

Olipa kerran metsänomistaja. Sellainen suuromistaja, jonka peukalon alla oli ja on kymmeniä, ehkä satojakin hehtaareja. Kaiken hän on saanut perintönä laittamatta itse tikkua ristiin. Metsiä on hoidettu kuuliaisesti nykyaikaisen metsätalouden opein. Alueelle oli kuitenkin sattunut unohtumaan muutaman kymmenen hehtaarin ala lähes hoitamatonta luonnontilaisen kaltaista ikikuusikkoa. Suojeluväki innostui, kun alueen sijainti oli mitä hienoin: toisella puolen laaja suojeltu järvi rantametsineen, toisella maakuntakaavassa suojeltavaksi varattu suo. Metsä täydensi tätä upeaa kokonaisuutta. Joitakin vuosia sitten vanhoja luonnonmetsiä suojelualueiksi ostava säätiö tarjosi metsänomistajalle 40 hehtaarin alasta 300 000 euroa. Omistaja ei suostunut kauppaan. Hän perusteli päätöstään sillä, että olisi joutunut maksamaan kauppasummasta veron. Pari vuotta kului, ja iso osa metsästä hakattiin aukoksi ja kärrättiin sellutehtaalle. Huomasikohan kukaan kysyä metsänomistajalta, onko tehtaalle myytävästä kaadetusta metsästä saatava palkkio kenties verovapaata? Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Osa aarnimetsää jäi vielä koskematta. Tiettävästi se päätyi kymmenvuotiseen väliaikaiseen suojeluun, josta metsänomistajalle maksettiin korvaus. Luonnonystävät olivat tyytyväisiä. Tämäkin pystyyn jäänyt metsä tuotti sentään mustikoita, puolukoita, suppilovahveroita, orakkaita ja lampaankääpiä. Mikä tärkeintä, se oli siinä sivussa pohjantikan, palokärjen, hömö- ja töyhtötiaisen koti ja sammaloituneiden maapuiden varassa eläneiden lukemattomien selkärangattomien turvapaikka. Pidettiin selvänä, että väliaikaisen suojelun jälkeen metsäammattilaiset ymmärtäisivät suositella alueen liittämistä Metso-suojeluohjelmaan, jossa valtion maksama korvaus on verotonta tuloa. Tämän vuoden keväänä kymmenvuotinen suojelujakso tuli täyteen. Toukokuun lopussa alkoi metsän perkaus, joka jatkuu yhä. Pinta-ala on suuri, eikä vanhan kuusikon käsittelyssä liene muita vaihtoehtoja kuin aukkohakkuu. Tämän jälkeen eteläisestä Satakunnasta ei löydy olemassa olevien suojelualueiden ulkopuolista vanhaa metsää. On vain kasvavaa nuorta metsää ja taimikkoa, joiden varttumista sellutehtaiden ja sahojen tarpeisiin kiihkeästi odotetaan. Tämä tarina on tosi. Eikä varmasti ainoa laatuaan. Tuomo Hurme Kirjoittaja on Euran Honkilahdella asuva luonnonystävä, luontovalokuvaaja ja eläköitynyt toimittaja.