Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Halu pelata on voittamassa terveysriskit ja taloushuolet – Pesäkarhut on myynyt kausikortteja enemmän kuin stadionille voi ottaa yleisöä

Edessä näyttää sittenkin olevan myös urheilukesä. Koronaepidemian hidastuminen – Satakunnassa jopa sammuminen – on tehnyt lajiliittojen ja seurojen päätöksenteosta henkisesti helpompaa. Virus ei ole poistunut, mutta on ymmärrettävää, ettei kilpaurheilun jatkaminen näytä aivan niin järjettömältä ja itsekkäältä kuin joitakin viikkoja sitten. On mahdoton ennustaa, miten virus etenee avautuvassa yhteiskunnassa. Halu pelata, kilpailla ja urheilla näyttää kuitenkin painavan enemmän kuin ennustamisen vaikeus. Muun muassa miesten Superpesiksen kaikki joukkueet ilmoittivat osallistuvansa heinäkuun alussa alkavaan sarjaan. Kaikkien joukkueiden kaikki pelaajat eivät välttämättä ole mukana. Naisten Superpesiksessä odotetaan Pesäkarhujen osallistumispäätöstä. Pesäkarhut on kertonut odottavansa Aluehallintoviraston ohjeistuksia ottelutapahtumien järjestämisestä ja turvallisuudesta. Ohjeet tulivat tiistaina. Porilaisseura lupasi päätöksensä loppuviikon aikana. Vaikka virallinen päätös puuttuu, todennäköisesti Pesäkarhut on sarjassa mukana. Halu pelata voittanee terveysriskit ja kaikkien palloiluseurojen yhteisen murheen siitä, että taloudellisesti kesästä tulee vaikea. Pesäkarhut teetti edustusjoukkueelleen kyselyn, haluavatko pelaajat ja taustahenkilöt osallistua sarjaan, ja ovatko he valmiit sitoutumaan karanteenimaisiin oloihin. Seuran puheenjohtajan Vesa Saineen mukaan tulos oli selvä: kaikki haluavat pelit käyntiin. Kun kaikki haluavat pelata, olisi seuran johtokunnalta kova päätös päättää toisin, vaikka se taloudellisesti voisikin olla järkevää. Aluehallintoviraston ohjeistuksissa puhutaan 1–2 metrin turvaväleistä. Pesäkarhuissa on mittailtu pesäpallostadionin katsomoita. Metrin turvaväleillä katsomoihin saadaan noin 400 katsojaa. Yli 500 hengen yleisötapahtumia ei toki ole lupa järjestääkään. Ottelutapahtumasta on vaikea saada kannattavaa, mutta muitakin pulmia on ratkaistavana: Pesäkarhut on myynyt yli 500 kausikorttia. Kun mietitään pelaajien turvallisuutta, pesäpallo sopii korona-aikakauteen paremmin kuin moni muu. Kontaktit ovat olemattomissa. Toisin on vaikkapa jääkiekossa, jossa NHL ajaa kauden jatkamista dollarit mielessään. Jalkapallossa puolestaan saatetaan huolehtia turva- väleistä vaihtopenkillä ja kielletään maalien jälkeiset halailut. Pelissä vastustajan kanssa väännetään kuitenkin kylki kylkeä vasten ja räkä poskella, toisinaan kirjaimellisesti.