Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tuli mustasi kerrostaloasunnon Huittisissa –Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta muutamasta huoneistosta joudutaan ensi yöksi evakkoon

Tuli pääsi irti kerrostaloasunnossa Huittisten Aittakadulla sunnuntai-iltana. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa asunnossa ei ollut palon syttymishetkellä ketään kotona. Palo huomattiin naapuriasunnossa. – He olivat haistaneet savua ja avanneet oman ovensa katsoakseen, mistä haju tulee. Porraskäytävässä oli kuitenkin siinä vaiheessa jo niin paljon savua, että heidän piti sulkea ovi samantien, kuvaili päivystävä palomestari Harri Salonen Satakunnan pelastuslaitokselta. Palo oli alkanut olohuoneessa, mutta syttymissyy ei vielä illalla ollut selvillä. Pelastajien saapuessa paikalle palo oli jo tukahtunut, mutta kun asunnon ovi avattiin, liekit leimahtivat hetkeksi uudelleen. – Asunto on kärsinyt pahoja savuvahinkoja. Kaikki seinät ovat mustuneet. Lisäksi asunnossa on jonkin verran kuumuuden aiheuttamia vaurioita, kuten sulamista. Tuli ei levinnyt asunnosta muualle taloon. Savua oli kuitenkin sen verran, että muutamasta yläpuolella olevasta asunnosta joudutaan ensimmäiseksi yöksi evakkoon. Salosen arvion mukaan niihin päästään kuitenkin takaisin maanantaina. Rakennuksessa on kaikkiaan neljä kerrosta. Kukaan ei loukkaantunut palossa. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen Aittakadulle kello 18.58.