Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Vaalit vaalien perään – ääntäsi tarvitaan edelleen

Eduskuntavaalit saatiin pakettiin ja heti perään on vuorossa europarlamenttivaalit. Eduskunta näytti heti voimansa aloittamalla parlamentaristisen päätöksenteon kiistelemällä istumapaikoista. Tämä antaa varsin uskottavan kuvan valtion johdosta. Poliittinen uskottavuus on koetuksella tulevissakin vaaleissa, kun kansa pitäisi saada taas uurnille. Edellisten europarlamenttivaalien äänestysprosentti oli huikea 41 prosenttia. Satakunnassa laitettiin vielä hiukan paremmaksi prosenttien ollessa 35,3. Miten siis saada kansalle avattua, että myös näillä vaaleilla on merkitystä? Jo eduskunnan yhteydessä pohditaan paljon, että mitä merkitystä on yhdellä edustajalla 200:n joukossa. Europarlamentissa on 751 parlamentaarikkoa eli yhden edustajan rooli on entistä pienempi. Kovin pientä alueellista asiaa ei ole mahdollista viedä eteenpäin. Satakuntalainen parlamentaarikko olisi siis ihan kiva, mutta etenkin Euroopan parlamentissa oma vaalipiiri käsittää koko Suomen Europarlamenttivaalien yhteydessä kokonaiskuvan tulee olla laajempi. Jos katson asiaa ihan puhtaasti omasta näkökulmastani, niin haluan mahdollisimman suuren äänestysprosentin, jonka sisällä me kaikki yksittäiset suomalaiset annamme voimakkaan kielteisen arvosanan koko Euroopan unionille. Kuinka hienoa olisikaan herätä aamuun Satakunnassa, joka on jättänyt vastalauseen liittovaltioon tähtäävälle, Brysselistä johdetulle sanelupolitiikalle? Suomesta valitaan 14 parlamentaarikkoa tai sitten 13, mikäli Iso-Britannia vielä heinäkuun alussa on EU:n jäsen, kun uuden parlamentin toimikausi alkaa. Ryhmä ei ole kovin iso kansallisia etuja ajatellen, eikä tuo ryhmä ajattele kansallisista eduista edes samansuuntaisesti. Itse en halua syvempää integraatiota, mutta kriittinen pitää olla myös niitä puheita kohtaan, joissa edelleen halutaan Suomi irti EU:sta ja markka takaisin. Ei ole mahdollista. Järjestelmä saattaa itse kaataa itsensä, mutta siinäkin tapauksessa kolhut ovat kovat. Satakunta voi olla etujoukoissa, kun suomalainen EU-kriittisyys nousee, mutta kovin suurta mandaattia ei yllä mainitulla äänestysaktiivisuudella saavuteta. Niin kuin kaikessa kriittisyydessä tai mahdollisesti positiivisessa palautteessa, viesti toivotusta tulevaisuuden suunnasta annetaan äänestämällä. Vaikka se tuntuisi tuuleen huutamiselta, niin muuta tapaa ei ole. Tätä on tosin aivan turha teroittaa kolumnien kautta, mikäli uudet päättäjät antavat signaalia, joissa ainoat isoihin otsikoihin päätyvät toimet ovat tuolileikkejä. Tommi Laitila Kirjoittaja on entinen kuntapoliitikko, joka nykyään yrittää olla siedettävä ihminen.