Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tuomisen tähtihetki toi varmuuden – ”En ehtinyt miettiä mitään, oli vain saatava pallo kiinni”

Pesäkarhut ei ole ollut puolivälierissä usein selkä seinää vasten, pakkovoiton edessä. Itse asiassa edellisen kerran niin kävi syksyllä 2003, jolloin Tyrnävän Temapaus nappasi välieräpaikan. Ainoan mestaruuden jälkeinen kausi on edelleen toinen kerta koko 2000-luvulla, jolloin Pesäkarhut on jäänyt välierien ulkopuolelle. Ensimmäinen oli kausi 2000. Kun naisten Superpesiksessä on pelattu kaudesta 2009 alkaen jälleen puolivälieriä, Pesäkarhujen vastustaja on onnistunut nappaamaan yhden voiton kolme kertaa. Sen kolmannen voiton otti Seinäjoen Maila-Jussit perjantaina. Poikkeuskaudella sarja toki on katkolla väkisinkin jo avausottelun jälkeen, mutta silti voi sanoa, että tilanne oli porilaisille uusi. Vaikka Pesäkarhuilla on pelaajia, joilla on yli kymmenen kauden kokemus pääsarjapalloilusta, aina voi oppia uutta. Porilaisjoukkue selvisi ensimmäisestä selkä seinää vasten -tilanteestaan. Se nappasi 2–0 (3–2, 3–0)-voiton ja tasoitti ottelusarjan 1–1:een. – En ole ollut vastaavassa tilanteessa naisten Superpesiksessä. Edellinen kerta oli B-tyttöjen sarjassa, Pesäkarhujen Eveliina Tuominen muisteli. Katkaisupelin käsikirjoitus oli odotetun kaltainen. Sisäpelin hermoilu kuului kuvaan. Molempien joukkueiden näyttävimmät suoritukset tapahtuivat ulkopelissä. Perjantain ottelussa seinäjokelaisjoukkueen kolmoskoppari Maiju Mäntylä tyylitteli syöksykopin, kun taas sunnuntain pelissä saman tekivät SMJ:stä Anna Honkala ja Pesäkarhuista Tuominen ja Milla Oksa . SMJ:n vahvimmat lyöjätykit Anni Laakso ja Aino-Kaisa Mantere iskivät surutta Pesäkarhujen pesillä vartioiviin pelaajiin, mutta tällä kerralla läpilyönnissä onnistui lähinnä Emilia Linna , joka ratkaisi porilaisten vierasvoiton toisen jakson kunnarillaan. Eveliina Tuomisen tähtihetki nähtiin avausjakson viimeisellä tasoittavalla vuorolla. Kolmospesän päälle suuntautunut Mantereen isku olisi riittänyt SMJ:n jaksovoittoon, mutta Pesäkarhujen polttolinjasta paikkansa vakiinnuttanut Tuominen päätti loistavalla syöksykopillaan toisin. Samoin takatilanteessa Tuomisen vierellä pelaava Maria Suominen paransi ulkopelisuorituksiaan avausottelusta. – En ehtinyt siinä tilanteessa miettiä yhtään mitään, oli vain saatava pallo kiinni. Sen suorituksen jälkeen tuli varmuus siitä, että voitamme tämän ottelun, Tuominen arvioi. Hiipikö perjantain tappion jälkeen ajatuksiin kysymys, mitä jos...? Mitä jos tapahtuu äärimmäisen harvinainen hetki seuran historiassa? – Ei ainakaan henkilökohtaisesti käynyt niin. Lähdimme nauttimaan pelaamisesta, ja tiedämme koko joukkueemme vahvuudet. Paineiden ottaminen avaustappiosta ei olisi ainakaan auttanut, Tuominen totesi. Ratkaisevan ulkopelisuorituksen lisäksi myös Tuomisen sisäpelivastuu on kasvanut kauden aikana. Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund nimesi Tuomisen yhdeksi tärkeimmistä polttolinjan pelaajista jo runkosarjan aikana, eikä Mantereen perjantaina lyömä kunnari himmennä suoritusten arvoa. Porissakin pelanneen lyöjäjokerin isku kolmosluukkuun oli laadukas. Ainoa ero sunnuntain peliin tuli siinä, että pallo tarttui syöksyvän Tuomisen räpylään. – Sisäpelivastuu on maistunut hyvältä. Minulla on monipuolinen lyöntivalikoima, ja saan tehdä juuri sitä, mitä osaan, Tuominen iloitsi. Vaikka SMJ vaikutti toisella jaksolla pelivireensä kadottaneelta, poikkeuksellisesta asetelmasta on edelleen hyötyä nimenomaan altavastaajalle. Pesäkarhujen ykköskärjen suoritusvarmuus otti askeleita eteenpäin, mutta kehitettävää riittää edelleen. Maila-Jussit sai sunnuntainakin juoksun porilaisjoukkueen räpylävirheen avustuksella. – Maanantaina pidämme palaverin, jossa käymme tiistain peliä läpi. – Mitään ihmeitä ei tässä vaiheessa enää tehdä, mutta hyvin luottavaisina pystymme lähtemään ratkaisevaan otteluun, Tuominen kiteytti. Molemmat joukkueet kamppailevat tosissaan paikasta Superpesiksen välierissä, mutta tästä kaksikosta vain toiselle tappiota voi kutsua katastrofiksi. Nuorekas SMJ on matkalla oikeaan suuntaan, mutta häviäminen Pesäkarhuille ei olisi äärimmäinen pettymys. Pesäkarhujen tehopelaajat: Emilia Linna 1+1/1, Pinja Arbelius 2/0, Susanna Puisto 1/0, Kaisa-Maija Rosvall 1/0, Susanne Ojaniemi 0/2, Henna Juka 0/1, Maria Suominen 0/1, Roosa Törmänen 0/1. Ottelun ratkaisu: Kaisa-Maija Rosvallin avausjaksolla lyömän 2-1-juoksun jälkeen käytiin pitkään keskustelua siitä, hipaisiko rajojen ulkopuolelle suuntaunut isku SMJ:n siepparin räpylää vai ei. Jakso päättyi yhden juoksun erolla, eikä SMJ kyennyt jälkimmäisellä puoliskolla enää vastaamaan porilaisten onnistumisiin. Oho: Sunnuntain ottelun huikeinta antia olivat näyttävät syöksykopit, joita nähtiin Pesäkarhuilta kaksi ja SMJ:ltä yksi. Seuraavaksi: Sarja ratkeaa tiistaina Porissa kello 17 alkavassa ottelussa.