Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Erik Österlund, 90, musisoi silloinkin, kun idänkauppa vei Porista kolmen vuoden työkomennukselle Siperiaan – “Elämä on mennyt huminalla, ja loppuvaihe kiihtyy vaan”

Elämä on mennyt huminalla, ja loppuvaihe kiihtyy vaan. Näin kiteyttää Erik Österlund , joka tunnetaan porilaisissa musiikkipiireissä haitaristina ja vibrafonistina. 90-vuotispäiväänsä hiljattain viettänyt Österlund on ollut monessa mukana. Niin monessa, että lääkäriäkin hirvitti. Hän ei ollut vielä täyttänyt edes kolmeakymmentä, mutta sydämen rytmihäiriö vaivasi. Lääkäri totesi, että jos mies ei höllää tahtia, hän on viikon päästä haudassa. – Olin silloin päivät töissä ja illat soittokeikoilla ravintoloissa. Nukuin kolme-neljä tuntia yössä, Österlund muistelee. Österlundin ensimmäinen työpaikka oli rakennustyömaalla. 13-vuotias pojankloppi oli mennyt kaverinsa vanavedessä kysymään töitä, ja työnjohtaja oli toivottanut tervetulleeksi seuraavana aamuna kello 7. Aamu koitti, ja kaksi kaverusta tulivat paikalle. Mestari katsoi ällistyneenä hintelää Österlundia, ja ihmetteli, että jaa, olitko sinäkin tulossa tänne? Epäilevä suhtautuminen laittoi nuoren työmiehen naaman mutrulle. Rakennusmestari heltyi ja päästi Österlundin töihin sementtisäkkejä kantamaan. Soittoharrastus alkoi jo pikkupoikana, kun eno oli hommannut hänelle viulun. Mieluisampi soitin oli kuitenkin hanuri, joten Österlund vuokrasi sellaisen, ja opetteli itsekseen soittamaan sitä. Viulu sai jäädä. Kun soitto alkoi sujua, Österlund perusti bändin jos toisenkin. Yksi kokoonpanoista oli nimeltään Erik Lund, ja sen jälkeen tuli Erik Öster. – Österlund on niin pitkä nimi, lyhyempi sopi paremmin mainoksiin. Hän soitti myös “Panelian Satakielen” eli iskelmälaulaja Veikko Tuomen yhtyeessä hetken aikaa. Tiistaina soitettiin Itäpuistossa, torstaina Puistokeskuksessa, ja viikonloppuisin keikkailtiin. Ja samalla käytiin töissä. Soittotaukoa on ollut silloin, kun hän tapasi vaimonsa. – Sanoin pojille, että nyt pidän puolen vuoden paussin keikkailusta. Työpaikat seurasivat toistaan, ja minne Österlund menikin, hän pääsi musisoimaan myös töiden ohessa. – Vuorikemialla oli kolme hyvin laulavaa naistyöntekijää, joille opetin kolmiäänistä laulua ja säestin heitä kaikissa juhlissa Kun hän oli vaihtamassa työpaikkaa, johtaja vetosi jäämään vielä. – Hän sanoi, että nostetaan palkkaa ja hankitaan sinulle piano. Se ei kuitenkaan riittänyt houkuttimeksi, ja Österlund siirtyi Rauma-Repolan leipiin. Elämän mullistava kokemus oli työmatka Siperiaan vuonna 1978. Suomalaiset firmat Ahlström, Outokumpu ja Rauma-Repola olivat tehneet tarjouksen sulattojen rakentamisesta Norilsk Nickelin päätehtaalle Siperian Norilskiin. 1,6 miljardin markan sopimus oli silloin suurin Suomessa koskaan tehty idänkauppa. Österlundin tehtävä oli valvoa rakennustöitä paikan päällä. Hän oli ollut mukana suunnittelussa, osia oli valmistettu tehtaissa eri puolilla Suomea, ne oli lähetetty Mäntyluodosta Siperiaan, ja nyt laitteet piti vielä kasata kokoon paikan päällä. Kaikki ei sujunut aivan aikataulussa, vaan vuoden komennus venyikin kolmeksi vuodeksi. Österlundin alaisena oli 52 venäläistä. Myös suomalaisperheitä oli kaupungissa komennuksella, ja heidän lapsilleen Österlund piti musiikintunteja ja veti kuoroja. Viikonloppuisin hän viihdytti väkeä soittamalla juhlissa toscakakkupalkalla. Yksi pojista oli erittäin innokas laulaja, mutta hänellä ei ollut hyvä sävelkorva. Poika tuli hänen toimistoonsa itku silmässä, kun ei ollut päässyt mukaan kuoroon, vaikka olisi halunnut. Österlund heltyi. – Sanoin, että “kuule, saat tulla kuoroon laulamaan, mutta laula hyvin hiljaa”. Siperiassa heinäkuu oli kaunis ja lämmin. Sitten tuli talvi, yhdessä viikossa. Pakkasta oli kolmekymmentä astetta. Vaikka luonnonolot olivat karut, suomalaisella työnjohtajalla oli hyvät oltavat. Asunto oli uusi, ja johtajan pyykit pestiin ja silitettiin ja tiskit tiskattiin. – Pitivät minua siellä kuin Kekkosta! Alkoholi oli Siperiassa yleinen lääke kaikkiin vaivoihin, kuten koti-ikävään – Suomalainen otti siellä kolme kertaa sen mitä kotimaassa, ja venäläinen seitsemän kertaa sen mitä Moskovassa. Joskus se johti tappeluihin. Österlund kuitenkin piti rotia, ja teroitti alaisilleen, että reissulla ei voi elää kuin pellossa. Hänen oma perheensä asui Porissa komennuksen ajan, ja lomille pääsi vain harvoin. Österlundin omassa lapsuudessa elettiin pula-aikaa, ja hänen vastuullaan oli muun muassa polttopuiden hankinta. Vanhallakoivistolla rautatie oli lähellä. Koska puusta oli pulaa, pojat kävivät huutelemassa ohiajaville junille, että junamiehet heittäisivät heille halkoja. Niitä saatiinkin, 60 senttisiä pöllejä, jotka oli tarkoitettu veturin pesään. Päästyään eläkkeelle Österlund on jälleen syventynyt lapsuutensa lempiasioihin, musiikkiin ja urheiluun. Nyt koronavirus on laittanut arjen uusiksi, ja ravintolaan suunnitellut syntymäpäiväjuhlatkin piti perua. Tuttu muusikkoporukka kuitenkin yllätti hänet tulemalla soittamaan hänen kotipihalleen syntymäpäivänä. – Luulen, että olen elänyt niin pitkään, koska en ole ikinä tupakoinut, ja koska minulla on ollut aina musiikki. Se antaa elämään suolan. Se rauhoittaa mielialan, ja stressit ja paineet jäävät pois. Silloin elimistö toimii ehkä paremmin. Syntynyt Ulvilassa 14.4.1930, asunut Porin Vanhallakoivistolla koko nuoruutensa. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta sekä lapsenlapsia. Myös veljen nuorimmainen poika oli Österlundin perheessä kasvattina, ja on edelleen kuin oma poika. Työskennellyt muun muassa Porin puuvillatehtaalla, Vuorikemialla ja Rauma-Repolassa suunnittelupuolella. Jäi eläkkeelle 1989. Urheili Koiviston Iskussa, mutta urheilu jäi kun musiikki vei mukanaan 16-vuotiaana. Soittaa haitaria ja vibrafonia. Harrastaa jalkapalloa senioriporukassa, joka pelaa Karhuhallissa.