Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Raumalainen Tiia Bryggare ei koskaan halunnut lapsia, mutta luonto päätti toisin – "Aluksi ajattelin, että jos joku haluaa, niin hakisi vauvan pois"

En hanki koskaan lapsia. Tätä lausetta raumalainen Tiia Bryggare toisteli vuosikymmenen ajan ystävilleen sekä läheisilleen. Äitiys oli hänen ajatuksissaan tila, joka veisi vapauden ja mahdollisuuden toteuttaa haluamiaan asioita. Kun lapsuudenystävä huokaili jo teini-iässä haaveilevansa tulevaisuudessa omasta lapsesta, Bryggarea kauhistutti. – Ajattelin, että mä en koskaan halua mitään tuollaista. En ikinä ole käynyt läpi minkäänlaista vauvakuumetta, Bryggare muistelee. Vuosien varrella hän sai kuulla useamman ihmisen suusta, miten tulisi jäämään paitsi maailman upeimmasta asiasta. – Ja se ärsytti mua aivan suunnattoman paljon. En käsittänyt niitä puheita ollenkaan. Bryggaren omaan lähipiiriin ei juuri kuulunut lapsia, eikä hän pahemmin pitänyt pienistä lapsista. Omassa yrityksessään parturikampaajana työskentelevän, aktiivisesti vapaaehtoista eläinsuojelutyötä tekevän naisen elämä kulki koirien ehdoilla. – Koirat olivat mulle melkein kuin lapsia. Itku ärsytti Ymmärrystä pienten ihmislasten vanhemmille Bryggarella ei juuri herunut, tilanteesta riippumatta. – Ravintolassa jos viereisessä pöydässä sattui lapsi itkemään, olin sellainen hiljainen tuomitsija ja pyörittelin silmiäni, Bryggare huokaisee. – Kykenin ajattelemaan vain itseäni, että mua nyt tässä häiritään. Ravintolassa jos viereisessä pöydässä sattui lapsi itkemään, olin sellainen hiljainen tuomitsija ja pyörittelin silmiäni. Vajaa viisi vuotta sitten Bryggare alkoi ensimmäistä kertaa säännöllisesti viettää aikaa pienen lapsen kanssa, kun hänestä tuli ystävänsä pojan kummitäti. – Kun mua pyydettiin kummiksi, niin ajattelin ensin, että apua. Suostuin kuitenkin, ja onneksi suostuin. Siitä huolimatta, että ajatus omasta äitiydestä oli Bryggarelle täysin vieras, oli hänelle tärkeää olla aktiivisesti läsnä kummipojan elämässä. – Huomasin ihan tosissani nauttivani ajasta hänen kanssaan. En halunnut olla kummi vain paperilla, vaan ajattelin, että jos tähän alan, niin teen sen sitten kunnolla. Positiivinen testi Bryggare itse eli onnellisesti vapaaehtoisesti lapsettomassa parisuhteessa. Kumppanin kanssa käydyt keskustelut tulevaisuuden suunnitelmista kävivät yksiin: lapset eivät kuuluneet kummankaan haaveisiin. – Totesimme yhdessä, että vanhemmuus ei sitten ole meitä varten. Alkuvuonna 2017 Bryggare havahtui kuitenkin omituisiin tuntemuksiin – sekä siihen, että kuukautiset olivat jääneet pois. Selkeistä raskausoireista huolimatta testin tekeminen tuntui ylivoimaiselta. – Sitten kun olin testin jo ostanutkin, niin viskasin sen viikoksi kaappiin. Yritin olla ajattelematta koko asiaa. Viimein eräänä aamuna hän päätti kohdata välttämättömän ja rohkaistui tekemään testin. – Näpyttelin miehelleni töihin viestin, että nyt olen testin tehnyt ja tämä on positiivinen. Illalla edessä oli vakava ja hieman hämmentynyt keskustelu – mitäs nyt tehdään? – Ihan rehellisesti myönnän, että ahdisti, Bryggare muistaa. – Kumpikaan ei kuitenkaan kokenut keskeyttämistä vaihtoehtona, joten päätimme, että katsotaan miten tässä käy. Päätimme, että katsotaan miten tässä käy. Psykologi auttoi Raskaus tuntui etenkin ensimmäisten viikkojen aikana henkisesti vaikealta. Asiasta ei aluksi haluttu hiiskua kenellekään – eivätpä tulevat vanhemmat juuri puhuneet siitä keskenäänkään. Töissä Bryggare kävi oksentamassa asiakkailta salaa. Hänestä tuntui, ettei hän hallitse ollenkaan sitä, mitä tapahtuu. – Olin niin järkyttynyt. Ajattelin ensin, että en halua kertoa muille koska he onnittelevat, enkä itse kokenut sellaisia onnen tunteita. Raskausajan suureksi tueksi osoittautui neuvolan psykologi, jonka juttusille Bryggare pääsi. Hän vakuutti, että aivan kaikki äitiyteen liittyvät tunteet, ne negatiivisetkin, olivat sallittuja. – Olin aiemmin myös todella työorientoitunut, ja se stressasi. Psykologi onnistui kääntämään asian niin, että nyt saan myös kaipaamaani muutosta elämään. Siinä hän todellakin oli oikeassa, Bryggare nauraa. Odotuksen viimeisellä kolmanneksella hän muistaa ollessaan jo lähes innostunut, vaikka nurkan takana häämöttävä äitiys jännittikin. – Eniten kuitenkin pelotti synnytys. En päässyt siitä pelosta missään vaiheessa yli. Mikä vauvakupla? Tyttövauva syntyi viimein miltei kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. – Pelkoni synnytyksen suhteen kävivät toteen, sillä päädyimme lopulta hätäsektioon, Bryggare kertoo. Synnytyksen jälkeisenä päivänä pienokaisella todettiin infektio keuhkoissa, jonka vuoksi tämä joutui viettämään miltei viikon teho-osastolla. Tuolloin tuoreesta äidistä tuntui, että kaikki hänen pahimmat pelkonsa käyvät yksi kerrallaan toteen. Jälkikäteen Bryggare on ajatellut, etthä ehkä se vaikutti kiintymyssuhteen kehittymiseen. – Tunsin ainoastaan huolta ja pelkoa. En tuntenut rakkautta. Koin tilanteen niin, että nyt mulla on tämä pieni ihminen, eikä muuta elämää enää ole. Ajattelin, että miten tämän voisi perua? Tunsin ainoastaan huolta ja pelkoa. En tuntenut rakkautta. Ajattelin, että miten tämän voisi perua? Perhe palasi sairaalasta kotiin, mutta monien hehkuttama ”vauvakuplaa” ei näkynyt mailla halmeilla. – Muistan ajatelleeni, että jos joku haluaa, niin hakisi vauvan pois. Antibiootti aiheutti hänelle vatsanväänteitä, ja hän vain huusi ympäri vuorokauden. Mieleen on painunut ensimmäisistä, vaikeista viikoista eräs ihanakin muisto. - Tyttö huusi jälleen keskellä yötä, ja yritimme molemmat mieheni kanssa rauhoitella häntä. Sanoin miehelleni, että mene sä vaan nukkumaan, johon hän totesi, että en mene, me ollaan tässä yhdessä. Sitten hän laittoi Vesa-Matti Loiria soimaan, ja sitä me sitten kuunneltiin vauvan huudon yli. – Se on yksi niistä kerroista kun mietin, että miten mahtava puoliso mulla on. "Rinnassa läikähti” Kerran Bryggare makoili vauvan kanssa kahdestaan sängyllä. Hän nosti tämän polviaan vasten. He katselivat toisiaan. – Rinnassa läikähti. Tajusin että vitsi miten mä rakastan tätä lasta, hänhän on aivan älyttömän ihana. Sinä hetkensä äiti tunsi tytärtään kohtaan ensimmäisen kerran suunnatonta rakkautta. Vauva oli tuolloin parin kuukauden ikäinen. Siitä eteenpäin, pala palalta, äidin ja tyttären välille alkoi kasvaa vahva side. Yksivuotisjuhlissa alun paniikkitunnelmat tuntuivat enää synkiltä muistoilta. – Käsitin, että kaikki se lässytys siitä, että en tiedä mistä olisin jäänyt paitsi jos en olisi saanut lasta, olivatkin totta. Äitiys on unelma, jota en tiennyt itselläni olevan. Onneksi saan kokea tämän. Äitiys on unelma, jota en tiennyt itselläni olevan. Onneksi saan kokea tämän. Yhden lapsen perhe 38-vuotias Bryggare toivoo, että äitiyden vaikeasta puolesta puhuttaisiin enemmän eikä ketään tuomittaisi. Yhdellä vahva side lapseen syntyy jo odotusaikana, toisella menee muutamia kuukausia ja kolmannella vielä kauemmin. – Kaiken pitäisi olla hyväksyttävää. Itse olen ollut asian suhteen avoin, mutta jollekin toiselle tämä saattaisi olla vielä paljon vaikeampaa, jos asiasta ei pysty edes puhumaan. Nykyään Bryggare nauttii perhe-elämästä. Hän on omien sanojensa mukaan sisäistänyt äitiyden ihanuuden – ja sen, ettei omasta ajasta tarvitse kokonaan luopua. – Pidämme tiukasti kiinni siitä, että voimme tehdä omiakin juttuja. Yhteistä aikaa on tietenkin nyt vähemmän, kun toinen on lapsen kanssa silloin kuin toinen vaikka harrastaa, mutta aika hyvä tasapaino meillä tässä on. Vaikka oma tytär on persoonallisuudeltaan rauhallinen tarkkailija, eivät ravintolan vieruspöydässä huutavat lapset enää aiheuta Bryggaressa huokailuja. Nyt hän ennemmin ojentaa kätensä ja kysyy: voisinko olla avuksi? – Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Tyttäremme on mielettömän hauska tyyppi, ja musta on ihanaa touhuta sekä reissata hänen kanssaan. Oikein odotan sitä aikaa, kun talo täyttyy hänen kavereistaan. Maailman mullistanut tytär on nyt 2-vuotias. Onko vanhemmuus kietonut pariskunnan pauloihinsa niin vahvasti, että haaveissa olisi hankkia lisää lapsia? – Ei, yksi riittää meille, Bryggare vastaa. – Siitä huolimatta, että olemme nyt onnellisia, odotus- ja vauva-aika olivat raskaita.