Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Rauma rajoittaa julkisten tilojen käyttöä – koulut ja päiväkodit odottavat hallituksen päätöksiä

Rauman kaupunki rajoittaa tilojensa käyttöä hillitäkseen koronaviruksen leviämistä. Rauman kaupungin uudet tiukennetut linjaukset koronavirusuhan osalta koskevat pääasiassa sivistystoimialan käytössä olevia tiloja ja opetustoimintaa. Kaupungin varhaiskasvatuksen, peruskoulujen ja Rauman Lyseon lukion toimintojen mahdolliset muutokset odottavat Suomen hallituksen linjauksia. Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden työharjoittelut toteutetaan kuitenkin normaalisti. Sivistystoimiala ottaa tiistaista 17. maaliskuuta. alkaen käyttöön uusia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen minimoimiseksi. Järjestelyt ovat voimassa 12. huhtikuuta kello 24 asti, ellei toisin todeta. Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta suljetaan. Myös nuorisotilat ovat pois käytöstä. Kulttuuri- ja liikuntatiloissa erikoisjärjestelyjä Uimahalli suljetaan tiistaista 17. maaliskuuta alkaen. Jäähallit suljetaan loppukaudeksi. Koulujen liikuntasalien iltakäytöstä luovutaan, ja Pommarin sekä Lapin kuntosalit suljetaan. Lisäksi Lähdepellon ja Otanlahden huoltorakennukset ovat pois käytöstä. Rauman kirjastot, museot ja talviharjoitteluhalli pidetään toiminnassa normaalisti. Ryhmätilaisuudet edellä mainituissa tiloissa perutaan kuitenkin toistaiseksi. Yhteisissä julkisissa tiloissa vierailevien tulee pitää noin kahden metrin etäisyys toisiinsa. Rauman kansalaisopiston toiminta keskeytetään kevätlukukauden osalta. Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetus eli käsityö-, teatteri- ja kuvataidekoulu ovat tauolla 12.4. asti. Rauman musiikkiopistossa luovutaan ryhmäopetustilaisuuksista, mutta yksittäisopetus jatkuu normaalisti. Orkesterit siirtyvät tauolle. Rauma-sali suljetaan kokonaan yleisökäytöltä.