Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

EK haluaa laajentaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan kaikille – STTK: Muutos heikentää työttömien turvaa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on uudistanut kantansa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. EK:n mukaan ansiosidonnainen työttömyysturva ei saa olla sidottu työttömyyskassan jäsenyyteen. EK kertoo tiedotteessa, että nykyinen järjestelmä on epäoikeudenmukainen. Tällä hetkellä kaikki työntekijät maksavat lakisääteisiä työttömyysvakuutusmaksuja, mutta vain kassaan kuuluvat saavat etuuden. – Pandemia on alleviivannut, että ansiosidonnaista turvaa eivät saa usein pienipalkkaiset työntekijät ja siksi tarvitsemme lakisääteisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan, EK:n johtaja Ilkka Oksala sanoo tiedotteessa. Yleisen työttömyysturvan luominen lisää kustannuksia. Sen takia EK ehdottaa, että työttömyysturvaa tulisi muuttaa porrastetuksi. Näin uudistus ei toisi lisäkustannuksia eikä uudistus vähentäisi työn kannustavuutta. EK on valmistellut vuoden uutta kantaa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. EK mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan keskitetty toimeenpano on tarkoituksenmukaisin vaihtoehto siirryttäessä uuteen järjestelmään. Tämä tarkoittaa sitä, että ansiosidonnaista työttömyysturvaa hallinnoisi esimerkiksi Kela tai joku tätä tarkoitusta varten perustettava rahasto. Keskustelu ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamisesta kaikille sai alkunsa kokoomuksen kansanedustajan Elina Lepomäen Helsingin Sanomille antamasta haastattelusta. Sen mukaan kokoomus kannattaa asiaa. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoi viime viikolla Ylen A-studiossa , että vasemmistoliiton mielestä ansiosidonnainen työttömyysturva voidaan laajentaa kaikille, jos kaikki työntekijät velvoitetaan kuulumaan työttömyyskassaan. STTK vastustaa EK:n ehdotusta Toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK pitää EK päätöstä tukea kokoomuksen aloitetta "yllättävänä takinkääntönä". STTK:n tiedotteen mukaan uudistuksen hinta-arvio on 200–300 miljoonaa euroa. – On selvää, että tällaista rahaa ei mistään tulisi lisää vaan ansiosidonnaisen turvan laajentaminen rahoitettaisiin ansioturvaa heikentämällä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo tiedotteessa. Palolan mielestä on väärin, että ansiosidonnaisen laajentamista perustellaan oikeudenmukaisuudella. Hänen mielestään todellinen motiivi on halu leikata työttömien toimeentuloa. STTK:n mukaan koronakriisin lopulliset vaikutukset työelämään ja työpaikkoihin ovat vielä hämärän peitossa. – Tämä ja muut koronan varjolla ilmaan heiteltävät, ”välttämättömiksi” väitetyt aloitteet murentavat työmarkkinajärjestöjen tulevaa yhteistyötä tilanteessa, jossa yhteistyölle olisi vahva tilaus kriisin jatkuessa, Palola arvioi. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan laajentamisesta tehdään selvitys. STTK kannattaa selvityksen tekemistä. Sen perusteella voitaisiin arvioida, onko järjestelmää syytä muuttaa.