Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Porin keskustan kupeeseen Karjarantaan suunnitteilla yleinen sauna – idean ytimessä myös talviuintimahdollisuus

Kolme yksityishenkilöä suunnittelee Porin keskustan kupeeseen yleistä saunaa. Sauna sijaitsisi kaupungin vuokratontilla Karjarannan Shellin ja kerrostaloalueen välissä. Porin kaupungin tonttipäällikkö Elisa Laineen mukaan esisopimus tontista on valmisteilla, mutta yksityiskohdat, kuten tontin varsinainen vuokraaja, ovat julkisuudessa vasta, kun sopimus etenee käsittelyyn tekniseen lautakuntaan. Saunahanketta aiotaan käsitellä myös kaupunkikuvaneuvottelukunnassa. Esillä olevan tontin rakennusoikeus on 150 neliömetriä. Satakunnan Kansan tietojen mukaan saunan yhteyteen tulisi myös kahvila. Kokonaisuuden yhteyteen olisi mahdollisuus sijoittaa saunapaljuja. Tiettävästi suunnitteilla on myös vilvoittelu-uintipaikka jokirantaan, sillä hankkeen ytimenä on alusta lähtien ollut myös talviuintimahdollisuuden järjestäminen. SK:n saamien tietojen mukaan varsinainen löylytila olisi uima-asuperustainen ja tarkoitettu molemmille sukupuolille, jotta myös pariskunnat voisivat käyttää saunaa. Puukiukaalla varustettu sauna tarjoaisi silti mahdollisuuden erillisten mies- ja naisvuorojenkin järjestämiseen. Etualalla ei ole ravintolapainotteisuus, mutta saunan kahvioon ja mahdolliseen terassiin olisi mahdollisuus anniskeluoikeuksille. Hanke on tällä hetkellä arkkitehdin luonnossuunnittelussa ja siitä tehdään kustannusselvityksiä. Lopullinen investointipäätös tehdään vasta niiden valmistuttua. Yleisten saunojen rakentaminen on palannut viime aikoina muotiin, kun vastaava saunakulttuuri takavuosikymmeninä kuihtui vähiin. Kansainvälistä kuuluisuutta on saavuttanut esimerkiksi Helsinkiin rakennettu Löyly, jonka liikeidea poikkeaa ravintolapainotteisuudellaan Poriin suunnitellusta hankkeesta. Porissa on toiminut eri kaupunginosissa lukuisia yleisiä saunoja, jotka kuitenkin harvinaistuivat taloyhtiöiden ryhdyttyä rakentamaan uudiskohteisiin asukkaiden yhteisiä talosaunoja. Kehitys jatkui edelleen kerrostaloasuntojen omien saunojen yleistyessä. Uutista on päivitetty 12.2. kello 16.05: Uutiseen on saatu lisätietoja. Uutista on päivitetty 12.2. kello 17:20: Poistettu virheellinen maininta A- ja B-anniskeluoikeuksista, jotka poistuivat alkoholiuudistuksessa 2018.