Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Syöksyvirtaus oli hurja kokemus: festivaalin jatkuminen tunnelmalliseen Iron Maidenin keikkaan jätti euforisen olon – Lähetä meille oma Sonisphere-muistosi

Yhdeksän vuoden takainen Sonisphere-myrsky on syöpynyt muistiini. Sitä voi nyt muistella hiukan pelonsekaisesti, kun Satakuntaan on annettu sadevaroitus . Kun syöksyvirtaus ja rankkasade iskivät Poriin yhdeksän vuotta sitten, olin Kirjurinluodossa Sonispheren kakkoslavan edessä odottamassa keikan alkua. Avoimessa maastossa ei ehtinyt hakea suojaa. Siinä me kyhjötimme kollegan kanssa keskellä kenttää ja kastuimme. Puhuri yritti painaa meidät nurin, mutta pysyimme jaloillamme. Kun sade taukosi joitakin minuutteja myöhemmin, tuntui siltä, että olimme päässeet helpolla. Sitä oli likomärkä, mutta yhtenä kappaleena. Itse olin Sonispheressä rocktoimittajan roolissa kirjoittamassa arvioita keikoista. Myrskyn jälkeen työlistassani oli vielä festivaalin huipentavan Iron Maidenin konsertti, joka näytti kuitenkin olevan myrskyn jäljiltä vaarassa: päälava oli riekaleina ja lavalla olleesta Mötley Crüen laitteistosta suuri osa tuhoutunut. Joka tapauksessa illan aikataulu meni uusiksi ja viivästyi. Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinson kävi lavalla rauhoittelemassa yleisöä. ”Jos te pysytte täällä, mekin pysymme täällä”, oli hänen viestinsä. Dickinson muisteli aiemmin tänä vuonna voice.fi: n haastattelussa Sonispherea: ”henkilökuntamme joutui tyhjentämään koko Porin kaupungin hiustenkuivaajista, jotta pystyimme kuivaamaan laitteistoamme.” Kun Iron Maiden lopulta nousi Porin tummenevassa myöhäisillassa lavalle, pitkän odotuksen lataama tunnelma purkautui riehakkaasti. Siinä mylläkässä meinasi iskeä vielä uusi takaisku: Dickinson juoksi lavalle aloittamaan ensimmäistä biisiä, mutta liukastui märällä lavalla ja lensi selälleen. Siinä hetkessä ehdin ajatella, että se oli sitten siinä. Kaikesta yrityksestä ja odotuksesta huolimatta keikka katkeaisi tähän, Dickinsonin loukkaantumiseen. Mutta vielä mitä: Bruce aloitti laulamisen lavan pinnassa maaten, loikkasi selältään suoraan jaloilleen kuin akrobaatti ja jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tapahtumien seurauksena laulajalla oli ihan hirveä draivi koko keikan ajan: ”Me emme koskaan luovuta”, hän messusi välispiikissään. Kirjoitus jatkuu kuvan jälkeen. Olen nähnyt Iron Maidenilta tämän vuosituhannen puolella seitsemän keikkaa. Millään muulla ei ole ollut yhtä vahvaa tunnelatausta kuin Porissa. Keikan puolivälissä nousi vielä hyytävän tunnelmallinen sumu, joka oli kuin luonnon luoma erikoistehoste dramaattiselle metallishow’lle. Brucekin muisti tämän voice.fi:n haastattelussa, tosin enemmän koomisena elementtinä: ”Muistan, kun keikkapaikalle laskeutui myös tajuton sumu! Se tilanne oli kuin Spinal Tap -elokuvasta: Olemme lavalla eikä yleisö pysty näkemään meitä sen läpi.” Myöhemmin selvisi Sonispheren iskeneen myrskyn kokonaisvahingot: loukkaantuneita oli valtava määrä ja yksi oli kuollut. Ristiriita tuntui kauhealta, kun itse koki päässeensä vähällä. Lisäksi olo viikonlopun jälkeen oli muuten lähes euforinen, sillä Iron Maidenin keikka kaikkien vastoinkäymisten jälkeen oli huikea tunne-elämys. Seuraavana vuonna Sonisphere järjestettiin jo muualla kuin Porissa, mutta täällä ei lannistuttu: paikallisin voimin järjestetty Porispere paikkasi aukkoa. Voisi sanoa, että periksi ei anneta. Mitä sinä muistat yhdeksän vuoden takaisesta syöksyvirtauksesta? Lähetä meille muistosi.