Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Susanna Puisto luottaa siniseen, kun hän johdattaa Pesäkarhut isoa unelmaa kohti – ”Haluan, että koko joukkueemme tiedostaa, että nämä ovat oikeasti viimeisiä hetkiä yhdessä”

”Kävelin kiroillen pukukoppiin. Takana oli runkosarjan päättäneen Fera-pelin ensimmäisen jakso. Se oli minulta huonoa suorittamista. Tunnistin tilanteen. Minun piti rauhoittua. Mietin ankkureita, joilla saan rauhan. Päätin, että nyt mennään sinisellä. Se on minulle rauhoittumisen väri. Minun ei tarvitse vetäytyä omiin oloihin eikä sulkea silmiäni. Saan sinisen rauhoittumisen värin päähäni, kun vain päätän niin. Se auttoi. Toisella jaksolla sain homman raiteilleen. Omien tunnetilojen tunnistamiset ja niiden hallitseminen ovat asioita, joita työstämme mentaalivalmentaja Katja Pasasen kanssa nyt toista kautta. Meillä on ollut koko joukkueen yhteispalavereita hänen kanssaan, ja lisäksi jokainen saa varata Katjalta oman ajan aina, kun siltä tuntuu. Puhuminen Katjan kanssa tuntui alussa tosi vaikealta. Minulla meni aikaa, että sain luottamuksen ja opin avautumaan asioista. Tällä kaudella se on ollut paljon helpompaa. Puhuminen tekee hyvää. Tekisi varmasti kaikille, myös urheilun ulkopuolella. ”Kun menen lyömään kumuraa, puen mielessäni Jukka-Pekka Vainionpään housut jalkaani.” Puolentoista viime kuukauden aikana olen puhunut Katjan kanssa lähes kerran viikossa. Viimeksi olimme yhteydessä keskiviikkona Facetimen kautta. Keskusteluissa selitän ensin, miltä minusta on tuntunut. Sitten Katja kysyy. Yleensä toistan kysymyksen, ja alan miettiä vastauksia. Etsimme nimenomaan vastauksia esimerkiksi siihen, mistä joku huono ratkaisu on oikeasti johtunut, käymme läpi tunnetiloja ja ajatuksia tulevista peleistä. Keskusteluista on ollut apua pelifiiliksen löytämisessä ja hallitsemisessa. Ensimmäisen Manse-pelin ensimmäisellä jaksolla tunnistin, että tunnetilani oli ihan ali. Tyypillisempää minulle on silti aina ollut se, että tunne mene yli. Sen hallitsemissa minulla on ollut vaikeuksia. Mutta se auttaa, kun tunnistaa tilanteet, ja kun niihin on työkalut. Itsestään ei silti tarvitse muuttaa mitään. Huudan pelissä yhtä paljon kuin aina ennenkin. Sininen väri on minun tärkein työkaluni, koska se rauhoittaa mieleni. Kun menen lyömään kumuraa, puen mielessäni Jukka-Pekka Vainionpään housut jalkaani. Saumalyönneissä olen miettinyt Juha Korhosta , koska hän lyö niitä niin hienosti. Luukku- ja rajalyönneissä mielessäni on ollut Emilia Linna . Hän kääntää lyöntejä niin hyvin, että haluan tehdä samalla tavalla. Viime aikoina olen tosin tullut siihen tulokseen, etten tarvitse enää muita avukseni. Minulla on omat lyöntini, jotka riittävät. Itseluottamukseni on noussut. Koen, että olen ollut aina kovapäinen pelaaja ja hyvä suorittamaan paineen alla. Tuntuu, että tuokin asia on silti naksahtanut vielä paremmin kohdalleen. Vaikka peli alkaisi huonosti, se ei tarkoita, että koko peli menee huonosti. Minulla on valta valita tunnetila, jolla pelaan. Pystyn muuttamaan suuntaa kesken pelin. Lyöjäjokerin rooli on sellainen, että välillä voi olla pitkään sivussa pelitapahtumista. Sitten tulee se yksi tilanne, jolloin pitää onnistua. Paikka, jossa on mahdollisuus ratkaista koko ottelu. Vaikka aiemmin olisi epäonnistunut monta kertaa, se ei tarkoita, ettei siinä yhdessä tilanteessa voi lyödä ratkaisujuoksua. Ei kakkua koppiin Tulin lyöjätilastossa viisi kertaa peräkkäin toiseksi. Nyt tuli ensimmäinen lyöjäkuningattaruus. Voitto ei tuntunut oikein miltään, koska en ole tilastoihminen. Sunnuntaina, kun lyöjäkuningattaruus ratkesi, minua kuitenkin ahdisti koko päivän. En halunnut katsoa Kirittärien ja Tahkon ottelua enkä halunnut seurata, lyökö Pauliina Harinen kolmea tai Emma Körkkö seitsemää juoksua. Henna Juka ja Emilia Itävalo olivat minun luonani. Katsoimme miesten peliä. Henna ja ”IT” kurkkivat välillä, mitä Jyväskylässä tapahtuu ja raportoivat, ettei mitään tapahtunut. Kun peli päättyi ja lyöjäkuningattaruuteni varmistui, kännykkään tuli hirveästi onnitteluviestejä eri puolelta Suomea. Oli sitä siis seurattu, mutta en silti osaa ajatella voittoa mitenkään. Pokaalin saan hyllyyn. Joukkueen takia oli tietysti kiva voittaa. Olen pelannut hyvässä joukkueessa vuodesta toiseen, ja minulle on tehty hyvin tilanteita. Olen lyönytkin hyvin, mutta nyt olin sitten ykkönen. Se on palkinto koko joukkueelle. Mietin, pitäisikö viedä kakkua pukukoppiin, mutta en vienyt. Juhlitaan saavutuksia, kunhan on saatu vähän muutakin. ”Joulukuussa meillä oli henkilökohtaiset palaverit, joissa piti miettiä, mitä itse tekisi toisin. Olin katsonut finaalipelejä ja miettinyt niitä tunnetiloja. Kun istuin palaveriin Samin (Österlund) ja Sepon kanssa, olikohan siinä Japakin (fysiikkavalmentaja Jari Mäkelä), itku tuli.” Finaalit on se, mihin kaikki tekemisemme on tällä kaudella tähdännyt. Minulle se tarkoitti muun muassa lyöntitekniikan muuttamista ja uusia lyöntejä. Olemme hioneet niitä Seppo Arbeliuksen kanssa talvesta asti. Muutoksia tehtiin silläkin uhalla, että lyöntimääräni olisivat pudonneet. Vain sillä on ollut merkitystä, mikä toimii syksyn ratkaisupeleissä. Kun on hyvin valmistautunut, voi laittaa palloa sinne, minne pitää. Silloin on helpompi nauttiakin. Olemme hakeneet mestaruutta pitkään. Viime syksynä kesti kauan ennen kuin pääsin finaalitappiosta yli. Sitä mietti syitä, niitä pieniä asioita, joihin pelit ratkesivat. Oli pakko kohdata sekin asia, että emme olleet parhaimmillamme silloin kuin piti enkä itsekään ollut sillä tasolla kuin olisi pitänyt. Joulukuussa meillä oli henkilökohtaiset palaverit, joissa piti miettiä, mitä itse tekisi toisin. Olin katsonut finaalipelejä ja miettinyt niitä tunnetiloja. Kun istuin palaveriin Samin ( Österlund ) ja Sepon kanssa, olikohan siinä Japakin (fysiikkavalmentaja Jari Mäkelä ), itku tuli. Vasta silloin pystyin purkamaan kaiken sen oksennuksen ulos. Sen jälkeen pääsimme eteenpäin. En koe, että olisimme lyöneet mestaruusjahdissamme päätä seinään. Ratkaisupeleissä jännitys on kuitenkin vienyt meitä liikaa. Emme ole osanneet nauttia. Meillä on ollut ajatus, että tarvitsemme jotain ihmeellistä voittaaksemme. Emme me tarvitse. Oli sitten välierät tai finaalit, me tarvitsemme vain omat perusjuttumme. Meidän pitää vain pelata niin kuin me osaamme. Meidän on oltava yhtenäisiä, pidettävä hauskaa, tuuletettava vielä isommin. Meidän on uskallettava onnistua. Pääsimme purkamaan niitä tunnetiloja myös tämän kauden Manse-peleissä, jotka oli teemoitettu pikkufinaaleiksi. Minusta se teema oli hyvä ratkaisu. Hävisimme, pelaamisemme oli pelokasta ja jännittynyttä. Mutta kun Tampereen-pelin toisella jaksolla uskalsimme pitää hauskaa ja uskalsimme nauttia, Mansella ei ollut palaakaan. Minulle tämä syksy ei ole välttämättä viimeinen mestaruusmahdollisuus. Pesis on yhä kivaa. Jos saan töistä joustoa, voisin jatkaa uraani. Haluan edelleen pelata kilpailukykyisessä joukkueessa. Kun olemme puhuneet jatkosta Vesa Saineen (puheenjohtaja) kanssa, hän on jotain raottanut tulevasta, vaikka onkin salamyhkäinen mies. Pukukopissa olemme sen verran keskustelleet, että tiedän jonkun käyneen allekirjoittamassa jatkosopimusta. Joukkueelle on myös kerrottu tulevan pelinjohtajan nimi. Samissa ei ole mitään vikaa, mutta muutos on hyvästä. Aina joskus pitää vähän uusiutua. Sami puolestaan pääsee Joensuuhun kasvamaan ja kehittymään huippuseuraan. Tälle joukkueelle tämä on varmuudella viimeinen mahdollisuus. Haluan, että koko joukkueemme tiedostaa, että nämä ovat oikeasti viimeisiä hetkiä yhdessä. Näistä hetkistä pitää nauttia. Olemme tehneet pitkään yhdessä töitä. Viimeisen vuoden aikana ruuvit ovat olleet tosi kireällä. On itketty ja naurettu. On ollut verta, hikeä ja kyyneleitä, on ollut koronan tuoma epävarmuus siitä, pääsemmekö edes pelaamaan. Meillä on tämän joukkueen kanssa iso unelma Olen voittanut mestaruuksia B-tytöissä, mutta naisten mestaruus olisi kuitenkin eri asia. Vaikea sanoa, miltä se edes tuntuisi, mutta olisihan se sairaan siistiä nostaa kannua. Mieli on joskus matkustanut siihen, miten mestaruus tulee. Sininen väri on käytössä, kun tulen lyömään. Lyön merkistä väliin. Henna juoksee kotipesään. Tulee videotarkistus. Me voitamme. Pelkästä mielikuvasta tulee valtava tunne.” Susanna Puisto Pesäkarhujen kapteeni ja vuoden 2020 lyöjäkuningatar ”Meillä on ollut ajatus, että tarvitsemme jotain ihmeellistä voittaaksemme. Emme me tarvitse. Oli sitten välierät tai finaalit, me tarvitsemme vain omat perusjuttumme. Meidän pitää vain pelata niin kuin me osaamme. Meidän on oltava yhtenäisiä, pidettävä hauskaa, tuuletettava vielä isommin. Meidän on uskallettava onnistua.”