Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Leijonille helppo voitto Britanniasta – Lohkovoitto on entistä lähempänä

Suomi ei mässäillytkään maaleilla Iso-Britanniaa vastaan, vaikka otti puhtaan voiton. Suomen uskottiin murskaavan saarivaltakunnan kiekkoilijat mennen tullen, ja Kaapo Kakolta odotettiin muutamaa maalia, joilla hän olisi rikkonut Patrik Laineen nimissä olevan 18-vuotiaiden maaliennätyksen MM-kisoissa. Kumpikin odotus jäi toteutumatta. Suomi toki otti selvän voiton, mutta kuuden maalin Kakko saa odottaa seuraaviin peleihin Laineen seitsemän maalin saavutuksen sivuamista tai rikkomista. Yllätysalku Avauserä oli yllättäen maaliton, vaikka jakso oli Suomen yksipuolista hallintaa. Iso-Britannia sai aikaiseksi kaksi laukausta kohti Jussi Olkinuoran vartioimaa maalia, kun Leijonat tulitti toisessa päädyssä sarjatulta vasemmalta ja oikealta. Iso-Britannian maalivahti Ben Bowns torjui 12 kertaa, ohi maalin tai kenttäpelaajien lihamuuriin päätyi huomattavasti enemmän vetoja. Muuri murtui Bownsin nolla meni vihdoin rikki heti toisen erän alussa, kun Toni Rajala laukoi suorasta luistelusta ylivoimalla Bownsin kilpikäden yläkulmaan ottelun avausmaalin. Syöttöpisteen nappasivat Mikko Lehtonen ja Olkinuora, joka nousi pistepörssissä NHL:n todennäköisen ykkösvarauksen Jack Hughesin (0+0=0) ohi. Ajassa 25.08 puolustaja Atte Ohtamaa otti mallia Rajalasta, mutta vaihtoi kulmaa. Tarkka rannelaukaus sujahti Bownsin hanskakäden yläkulmaan. Suomen 3–0-osuma oli Joel Kivirannan käsialaa. Kiviranta avasi turnauksen pistetilinsä ottamalla erässä 15 kertaa torjuneesta Bownsista ponnahtaneen kiekon ja sutaisemalla sen Iso-Britannian tyhjään maaliin. Esityön tekivät Miika Koivisto ja Juhani Tyrväinen , jolle syöttöpiste oli illan toinen. Luostarinen ulos Suomi sai toisessa erässä huonoja uutisia, kun sentteri Eetu Luostarinen loukkasi jalkansa ja poistui pukukoppiin. Vähän myöhemmin Luostarinen lähti hallilta jalka paketissa kyynärsauvojen kera. Päätöserän lopulla Kristian Kuusela viimeisteli tyhjiin 4–0 ja Lehtonen ylivoimalla 5–0. Seuraavaksi Suomi kohtaa sunnuntaina Ranskan. Leijonien alkusarjan päätöspeli on tiistaina Saksaa vastaan. Lohkovoitto on siis Suomen omissa käsissä. Liveseuranta: Asiantuntija Jussi Tapola kertoo, miksi Kaapo Kakko on dominoinut MM-jäillä: Maalilla: 45 Jussi Olkinuora Varalla: 35 Veini Vehviläinen 1. kenttä: 25 Toni Rajala - 15 Arttu Ilomäki - 20 Niko Ojamäki 4 Mikko Lehtonen - 55 Atte Ohtamaa 2. kenttä: 82 Harri Pesonen - 65 Sakari Manninen - 24 Kaapo Kakko 40 Petteri Lindbohm - 28 Henri Jokiharju 3. kenttä: 19 Veli-Matti Savinainen - 27 Eetu Luostarinen - 71 Kristian Kuusela 70 Niko Mikkola - 7 Oliwer Kaski 4. kenttä: 41 Joel Kiviranta - 21 Juhani Tyrväinen - 12 Marko Anttila 50 Miika Koivisto - 58 Jani Hakanpää