Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Näin liikemies Onni Sarmaste junaili maskikaupat Lontoon kautta – hankki firmalleen osoitteen hienostoalueelta

Brittiläisen kaupparekisterin mukaan Onni Sarmaste perusti LDN Legal Partners Ltd:n elokuussa 2019 eli puolisen vuotta ennen kohuttuja maskikauppoja HVK:n kanssa. Yhtiön kotipaikaksi on merkitty Lontoo, ja sillä on virtuaalitoimisto Regent Streetillä. Virtuaalitoimisto on halpa ja helppo keino nostaa tuntemattoman yrityksen imagoa ja hankkia sille uskottava osoite halutulla alueella. Regent Street on juuri tällainen. Virtuaalitoimiston saa vuokrattua halvimmillaan parilla kympillä vuodessa. LDN Legal Partners ei hienosta nimestään huolimatta ole lakitoimisto, vaan yhtiön toimialat ovat kirjanpito ja varainhoito. Sarmaste on yhtiön ainoa vastuuhenkilö. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Ulosotossa edelleen 46 000 euroa Yhtiön perustamisilmoituksessa Sarmaste ilmoittaa osoitteekseen Etelä-Suomessa sijaitsevan kiinteistön, jossa asuu hänen läheisensä. Sarmaste itse asuu Helsingin keskustassa arvokkaalla asuinalueella. Sarmasteen mukaan hän ilmoitti yritysten rekisteröinnistä vastaavalle viranomaiselle Companies Houselle läheisensä osoitteen, koska on itse niin paljon pois Suomesta. – Se osoite on viranomaiskirjeitä varten, Sarmaste sanoo Iltalehdelle. Suomen Kuvalehti uutisoi torstaina, että Sarmasteen yhtiö hankki HVK-kaupoista saaduilla rahoilla 135 000 euron hintaisen Porsche Cayennen ja luovutti sen Virossa asuvalle liikekumppanilleen. Auto pantiin ulosotossa olevan liikekumppanin isän nimiin. Isä kertoi Suomen Kuvalehdelle olleensa siinä käsityksessä, että hänen poikansa osti auton itse rahoilla, jotka olivat hänen osuutensa HVK-kaupoista. Sarmasteella itsellään oli 9. huhtikuuta ulosotossa 46 000 euroa . Torstaina 16. huhtikuuta Sarmasteella oli ulosotossa samaiset 46 000 euroa. Sarmaste on itse kertonut maksaneensa ulosottovelkansa. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Koko summa maksettiin etukäteen Huoltovarmuuskeskus julkaisi tiistaina selvityksen hengityssuojainkaupoistaan Sarmasteen ja julkisuudesta tunnetun kauneusyrittäjän Tiina Jylhän kanssa. Selvityksen mukaan HVK tilasi kiinalaisia hengityssuojaimia Sarmasteen LDN Legal Partners Ltd:ltä 4,98 miljoonalla eurolla, mutta Suomeen toimitettu tavara ei ollut HVK:n mukaan sitä, mitä sen piti olla. Kauppasumma on maksettu Sarmasteen yhtiön tilille kokonaisuudessaan, mutta Suomeen on tullut vasta osa tavarasta. HVK on tehnyt hengityssuojainkaupoista tutkintapyynnön keskusrikospoliisille. Lisäksi HVK vaatii Sarmasteelta rahojen palauttamista toimittamatta jääneen tavaran osalta sekä hinnanalennusta virheellisen tavaran perusteella. Kauppasumma piti sopimuksen mukaan maksaa LDN Legal Partnersin belgialaiselle pankkitilille, mutta Sarmasteen mukaan maksu suoritettiin lopulta Nordean tilille ”läpinäkyvyyssyistä”. Eivät täyttäneet edes alinta tasoa HVK tilasi Sarmasteen yhtiöltä 1,1 miljoonaa FFP2-tason ja KN95-standardin mukaista hengityssuojainta (á 3,80 euroa). Hiukkasilta suojaavat suodattavat puolinaamarit (FFP) luokitellaan niiden suodatustehokkuuden ja kokonaisvuodon enimmäisarvon perusteella. Vaatimustasot suodatinmateriaalin hiukkasläpäisylle ovat FFP1-tasolla enintään 20 prosenttia, FFP2-tasolla enintään 6 prosenttia ja FFP3-tasolla enintään 1 prosentt i. VTT:n testeissä Sarmasteen toimittamat FFP2-suojaimet eivät täyttäneet edes alemman FFP1-tason vaatimuksia . Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Mitä Onni Sarmasteelta tilattiin? HVK:n hallituksen puheenjohtajan Ilona Lundströmin mukaan Sarmasteelta tilattiin nimenomaan sairaalakäyttöön soveltuvia FFP2-hengityssuojaimia. – Hankinnan kohde oli sairaalakäyttöön tarkoitettujen standardien mukaiset suojaimet. VTT:n testit osoittivat, etteivät tuotteet vastanneet standardin vaatimuksia, Lundström sanoo. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Sarmasteen mukaan tilauksessa oleva merkintä ”Legal” tarkoittaa sitä, että suojaimet on tilattu siviilikäyttöön, ei sairaalakäyttöön. – Olen toimittanut Suomeen juuri ne maskit, jotka lukevat ostotilauksessa. Maskien kohdalla lukee “legal”, mikä tarkoittaa siviilikäyttöä, ei sairaalakäyttöä. Ja olen toimittanut siviilikäyttöön soveltuvia maskeja. Ei ole minun vikani, jos tilaaja tilaa vääriä tavaroita, Sarmaste sanoi MTV:lle . Iltalehden haastattelemat asiantuntijat eivät ole kuulleet ”Legal”-merkinnästä FFP2-hengityssuojainten yhteydessä. Tällainen on Onni Sarmasteen Huoltovarmuuskeskukselle tilaama kohumaski.