Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Uudenlainen metsäteollisuus tuo uskoa Meri-Porin tulevaisuuteen – sijoitusyhtiöt arvostavat ekologista tavoitetta

Meri-Porissa on viime vuodet olleet oltu hartiat kasassa, eikä syyttä. Yhdysvaltalaisen Venatorin päätös lopettaa arvostettu titaanidioksiditehdas vie työpaikan 450:lta ja heijastuu alueelle laajemminkin satamasta yrityselämään sekä ylipäätään ihmisten tulevaisuudenuskoon. Siksi maanantain uutinen uuden biokonversiolaitoksen perustamisesta Kaanaankorpeen otettiin ilolla vastaan. Vaikka hankkeen konkretisoitumiseen on vielä pitkä matka, osoittaa se ainakin sen, ettei meriporilaisia ole tyystin unohdettu. Suunnitelmissa on, että biojalostamo aloittaa toimintansa vuoden 2023 alussa. Edessä on siis vielä monta mutkaa, kuten se, löytyykö markkinoilta halukkuutta sijoittaa jalostamoon vähintään 150 miljoonaa euroa. Sinänsä biojalostamon puolesta on helppo kehitellä markkinapuheita. Kotimaiset ja ulkomaiset eläkerahastot ja perhevarainhoitoon keskittyvät sijoitusyhtiöt arvostavat hanketta, jossa on vahva ekologinen pohjavire. Kun Suomi kuluneen – mutta yhä ajankohtaisen – taloussanonnan mukaan "elää puusta", on se pitkälti tarkoittanut paperi- ja sahateollisuutta. Sahanpuruista suurin osa on mennyt voimalaitosten poltettavaksi. Kaanaaseen kaavailtavan biojalostamon suunnitelmissa on edistää uusiutuvan energian käyttöä ja valmistaa sahanpurusta ja hakkeesta bioetanolia, kiinteää ligniiniä ja biokaasua. Yhteistä tuotteille on niiden ekologinen merkitys kasvihuonepäästöjen kasvun estämisessä. Mikäli biokonversiolaitos toteutuu, tuo se lisää vaihtoehtoja fossiiliselle polttoaineelle. On helppo olettaa, että öljynkulutuksen hillinnässä Euroopan unionin maat ovat aika pitkälti samaa mieltä, ja että luvassa voi olla vielä tiukempiakin EU-direktiivejä, mikäli maapallon lämmönnousu vain jatkaa kohoamistaan. Yli puolet EU:n kuluttamasta energiasta katetaan tuontienergialla eikä EU-mailla ole öljyntuottajamaiden tarvetta pönkittää raakaöljyn merkitystä oman talouden turvaamiseksi. Uuden laitoksen yksi mielenkiintoinen yksityiskohta on siinä, että se kaavaillaan Venatorin omistamalle alueelle. Tontilla on monta hyvää puolta, minkä vuoksi Pori yläpäätään voitti laitoskisan: tehdasalueella on tyhjää tilaa jalostamolle, satama on vieressä kuten myös rautatie, naapurissa on prosessihöyryä tuottava voimalaitos, sahat sopivan lähellä ja isot sellutehtaat sopivan kaukana. Biojalostamon tiedotustilaisuudessa hankkeen puuhamieheltä Timo Sainilta kysyttiin suoraan suhteesta Venatoriin. Porilaisten luottamus yhdysvaltalaisiin kun on tällä hetkellä hyvin heikko. Saini vetosi talousjärkeen. Venatorillekin luulisi kelpaavan vuokralainen vähentämään Porin tontista joka tapauksessa koituvia kuluja.