Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Sri Lanka varoitti uusista terrori-iskuista – kasvojen peittäminen kiellettiin

Sri Lankan turvallisuusviranomaiset varoittavat ääri-islamistien suunnittelevan uusia iskuja käyttämällä pakettiautoa ja pukeutumalla sotilasunivormuihin. Islamistien iskuissa hotelleihin ja kirkkoihin sai pääsiäisenä surmansa yli 250 ihmistä. "Hyökkäyksiä voi tulla uusi aalto", sanoi Reutersin näkemässä kirjeessä poliisin turvallisuusosaston johtaja. Kirje oli lähetetty lainlaatijoille ja muille turvallisuusvirkailijoille. "Tiedot kertovat, että hyökkäyksiin voivat osallistua sotilasunivormuihin pukeutuneet ihmiset ja he käyttävät pakettiautoa", luki kirjeessä. Kirjeen mukaan sunnuntaina ja maanantaina kohteina oli viisi paikkaa. Sunnuntaina hyökkäyksiä ei kuitenkaan tullut. Pääsiäisen iskujen jälkeen kymmeniä epäiltyjä islamisteja on pidätetty ja turvatoimet ovat huipussaan. Ulkonaliikkumiskielto kumottiin sunnuntaiyönä, mutta poliisi suorittaa edelleen etsintöjä ja pysäyttelee ihmisiä kaduilla suorittaakseen näille ruumiintarkastuksen. Kirjeen mukaan yksi tuoreista kohteista olisi Batticaloa, itärannikolla sijaitseva kaupunki, jossa 27 ihmistä sai surmansa itsemurhaiskussa kirkkoon. Muita kohteita ei mainittu. Kasvojen peittäminen kiellettiin Sri Lanka on myös kieltänyt kasvojen peittämisen julkisissa tiloissa. Presidentti Maithruipala Sisirsenan mukaan määräyksen mahdollistavat voimassa olevat hätätilalait. Hänen toimistonsa mukaan kaikki vaatteet, jotka estävät ihmisen tunnistamisen, ovat kiellettyjä. Myös Sri Lankan muslimien uskonnollisten johtajien yhdistys on pyytänyt naisia olemaan peittämättä kasvojaan. Määräyksessä ei suoraan mainittu islaminuskoisten pitämiä niqabia tai burkhaa, mutta käytännössä se koskee niitä. Sri Lankassa on merkittävä muslimivähemmistö, maan 21 miljoonasta asukkaasta 10 prosenttia on muslimeja. Vain pieni osa musliminaisista pitää niqabia tai burkhaa.