Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Väestöä menettävä Pori painii pian asuntokaupan muuttumisesta johtuvien ongelmien kanssa

Vanhojen asuntojen kauppamäärät sukeltavat kaikkialla muualla paitsi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Sukeltajista pahin on Pori. Karhukaupungissa myytiin viime vuoden tammi-kesäkuussa 23 prosenttia vähemmän vanhoja asuntoja kuin vuotta aiemmin. Luvut selviävät Pellervon taloustutkimuksen asuntomarkkinaennusteesta. Taustalla on asuntokaupan polarisoituminen. Vahva uudisrakentaminen, jota Porissakin tehdään, vähentää vanhojen asuntojen kysyntää ja hintaa. Toisaalta uudiskohteissa asuntokoot painottuvat pieniin asuntoihin, mutta niitä ostavat eivät yleensä laita samalla entistä asuntoaan myyntiin. Käytettyjä asuntoja ei siis tule markkinoille samaan tahtiin. Tällöin kaupan rotaatio ei toimi oikein. Tähän asti asuntomarkkinoiden muutokset ovat olleet samankaltaisia koko maassa. 2010-luvulla asuntojen hintojen trendi on kääntynyt laskevaksi kaikkialla muualla paitsi Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Mikä sitten ohjaa asuntomarkkinoita suuntaan, jossa polarisoituminen vahvistuu? Kyse on väestön ja aluerakenteiden muutoksista. Kasvukeskukset kasvavat juuri nyt enemmän kuin koskaan. Satakunnassa asuntojen hintojen vahva laskutrendi on ollut nähtävissä pienimmissä kunnissa jo pitkään, mutta jatkossa tilanne on haastava myös Porissa. Vuosi sitten muuttoliiketutkija Timo Aro kirjoitti Satakunnan Kansassa julkaistussa kolumnissaan kylmäävät faktat Satakunnan väestöennusteesta: Maakunnan väkiluku laskee alle 200 000 asukkaan vuoteen 2040 mennessä. Satamittarin tietojen mukaan satakuntalaisista noin 80 prosenttia asuu omistusasunnoissa. Eli monen varallisuus on kiinni asuntomarkkinoilla. Pienentyvän väestön vuoksi Satakunnassa asuntohintojen lasku on tulevaisuudessa kiihtyvästi laskevaa. Tämä vaikuttaa maakunnan väestön varallisuuteen heikentävästi. Asuntojen hintakehitykseen on Satakunnassakin kiinnitettävä jatkossa tarkasti huomiota. Vaikka hintojen lasku vähentää maakunnan asukkaiden varallisuutta, ei ole vielä täysin selvää kuinka suuri vaikutus hintojen laskulla on koko yhteiskunnan kannalta.