Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Puistoissa varastoja, terasseja ja pikkukaatopaikkoja – Rauma käynnisti tonttirajojen ylitysten ratsiat

Kaupungin puistojen ja yhteisten alueiden luvaton käyttö on otettu jälleen tehostettuun seurantaan Raumalla. Ratsioita on tehty muutaman vuoden välein, mutta tontinrajojen ylittävä rakentaminen ja puistoalueiden käyttö yksityistarkoituksiin on uusiutuva ilmiö. Tarkastuksia käytännön kenttätyönä tekevä Esa Hankonen kertoo eri puolilta kaupunkia löytyneen taas tontin ulkopuolelle rakennettuja varastokoppeja ja komposteja. Risu- ja jäteläjitykset ovat tavanomaisia löytöjä. Lisäaluetta on otettu myös viime vuosina muotiin tulleille terasseille ja pihakeittiöille. Luvaton käyttö ei rajoitu vain rakentamiseen ja läjittämiseen. Hankonen kertoo Maanpäänniemessä nuotiopaikan ääreltä kaadetun puita poltettavaksi. Nuotioitakin tehdään varsin vallattomasti kaupungin puisto- ja metsäalueilla. Avotulen teko ja puiden kaataminen ilman maanomistajan lupaa eivät kuulu jokamiehen oikeuksiin. Yhteisten alueiden ja puistojen omavaltainen käyttö on maanmittausinsinööri Ari-Pekka Asikaisen mukaan harmillisen pysyväisluontoinen ilmiö. Asiantilaan on puututtu toistuvasti muutaman vuoden välein, mutta samaan asiaan joudutaan taas palaamaan. Kaupunki on nyt ryhtynyt uudestaan tarkastuskierroksille, koska eräissä tapauksissa tonttirajan ylitykset ovat olleet huomattavia ja osa olisi vaatinut rakennuslupamenettelyä. Asikainen kertoo esimerkkinä Meriraumasta terassin, kylpypaljun ja piharakennuksen rakentamisen puistoalueelle. Rakennelmasta on annettu purkukehotus. Rauman kaupunki muistuttaa tiedotteessaan, että omaisuus tulee säilyttää oman tontin rajojen sisäpuolella- Piha-alueiden laajentaminen, omien istutusten ja rakenteiden tekeminen, tontin ulkopuolisten alueiden haltuunotto sekä omaisuuden säilyttäminen tontin ulkopuolella on kiellettyä. Asukkaiden on huolehdittava osuudeltaan, että yleiset alueet ovat kaikkien käytettävissä. Rauman kaupunki muistuttaa, että esimerkiksi aidat, jäteastiat ja -aitaukset, trampoliinit, puupinot, rakennustarvikkeet, leikkimökit sekä peräkärryt on säilytettävä omalla tontilla. Lisäksi Rauman kaupunki muistuttaa, että tonttialueen siisteyden lisäksi tontinhaltijan vastuulla on katualueen puhtaanapito. Velvoite ulottuu enintään 15 metrin leveyteen. Asuntokaduilla tontteihin rajoittuvat viheralueet ovat tontinhaltijan vastuulla kolmen metrin etäisyydelle rajasta. Sen ulkopuolella hoitovastuullisena on kaupunki. Luvattomiin yhteisten alueiden käyttöönottoihin Rauman kaupunki puuttuu ensisijassa huomautuskirjeillä ja neuvotellen. Tontinhaltijoilta toivotaan myös omatoimisuutta. Oman tontin rajat voi tarkistaa Rauman kaupungin karttapalvelusta (opaskartta.rauma.fi). Tonttirajojen merkinnän voi tilata myös palvelupiste Pyyrmannista.