Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Lääkärilehti: Kaksi työikäistä mieslääkäriä menehtynyt koronavirukseen Suomessa

Suomessa kaksi työikäistä mieslääkäriä on kuollut koronavirusinfektioon. Asiasta kirjoittavat Lääkärilehdessä julkaistussa tekstissään anestesiologian erikoislääkäri Janne Aaltonen ja yleislääketieteen erikoislääkäri Eetu Salunen . Aaltonen ja Salunen toteavat kirjoituksessaan olevansa huolestuneita siitä, miten erityisesti miehet ja mieslääkärit vaikuttavat olevan koronaviruksen suhteen vaarassa. Kirjoittajat nostavat esiin muun muassa sen, että vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemien koronatietojen mukaan Suomessa virukseen sairastuneiden sukupuolijakauma on melko tasainen, tehohoitoon otetuista potilaista miehiä olisi ollut 70 prosenttia. Kirjoittajien tekstissä viitataan myös Italiasta ja Kiinasta saatuihin tietoihin, joiden mukaan koronavirustartunnan saaneista lääkäreistä selvä enemmistö olisi miehiä. Kirjoittajat pitävät todennäköisenä, että miessukupuoli on itsenäinen riskitekijä vakavalle koronavirusinfektiolle. Siksi kirjoittajat pitävät perusteltuna, ettei yli 55–60-vuotiaita mieslääkäreitä altistettaisi työelämässä koronavirukselle. Aaltonen ja Salunen toivovat sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ottavan asiaan virallisesti kantaa.