Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tältä Keskuskartanossa näyttää nyt – takaisin muuttaa ehkä vain joka viides alkuperäinen asukas

Viime toukokuun puolivälissä dramaattisessa tulipalossa pahoja vahinkoja kärsineen Porin Keskuskartanon korjaus on jatkunut vauhdilla. Töiden nopeutta on edesauttanut leuto talvi, jonka ansiosta muun muassa valutyöt on saatu tehtyä pakkastalvea vaivattomammin. Ainoana harmina ovat tuuliset myrskypäivät, jotka ovat haitanneet nostotöitä. Rakennuksen vesikaton runko- ja levytystyöt ovat käynnissä. Huoneistoväliseinien muuraukset on tehty. Ikkuna-asennukset ovat käynnissä, ja A-portaan hissin asennus on aloitettu. Purkutöitä on tekemättä noin 40 asunnossa ja päätyjen purku on pääosin tehty. Kuiviksi on todettu 78 huoneistoa. – Kaikki työt ovat edenneet suunnitellusti. Ainoa isompi yllätys on ollut asbestitöissä, joita on ollut enemmän kuin alussa luultiin, toteaa pääurakasta vastaavan Tehokuivauksen Jari Setälä . Työmaa on ollut viime ajat melkoinen muurahaispesä, jossa työskentelee jopa yli 60 työntekijää. Alustavan aikataulun mukaan ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan taloon huhtikuun aikana. Ensimmäiseksi asunnot valmistuvat A-portaassa ja tämän jälkeen uusia rappuja on valmistumassa noin kuukauden välein. Vaikka vesivahinkoja pyrittiin minimoimaan sammutustöissä, on kuivaustöitä tehty monissa asunnoissa. Sammutusvettä tunkeutui asuntoihin etenkin hissikuilusta ja hormien kautta. Osa vedestä oli turmellut asuntoja rakennuksen molemmissa päädyissä ja ikkunoiden kohdalla. Kerroskohtaisissa huonekartoissa punaisella merkityt vesivahinkokohdat kertovat, että vahingot vaihtelivat huoneistokohtaisesti paljon. Joissakin asunnoissa vettä on tullut vain eteisen nurkkaan, toisessa vahinkoja on tullut joka huoneeseen. Isoimmat vahingot löytyivät luonnollisesti rakennuksen ylimmistä kerroksista. Sinänsä muurattu ja betonoitu rakennus kesti työmaan vastaavan mestarin Voitto Niemen mukaan tulipätsin ja vesipaljouden hyvin. – Jos nykyrakenteinen kerrostalo palaisi vastaavalla tavalla, niin rakennus jouduttaisiin todennäköisesti purkamaan. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Majasaari arvioi, että palon jäljiltä uudistettuihin asuntoihin on palaamassa 15–20 prosenttia entisistä asukkaista. – Tämä tarkoittaisi sitä, että yhtiön 170 asuntoon on palaamassa nyt 20–30 perhettä. Asuntojen aktiivinen markkinointi vuokramarkkinoilla alkaa helmikuun aikana. Majasaaren mukaan eduksi on se, ettei suuri määrä asuntoja tule markkinoille kertarysäyksellä, vaan remontti valmistuu vähitellen. On mahdollista, että osa rakennuksen suuresta asuntokannasta saattaa siirtyä vuokramarkkinoiden sijaan omistusasuntomarkkinoille. Keskuskartanon korjauksista palovakuutus on korvaamassa 6–7 miljoonaa euroa. Taloyhtiö ja osakkeenomistajat sijoittavat itse remonttiin noin 1,5 miljoonaa. – Yhtiö toteuttaa asioita, jotka eivät ole vakuutuksen piirissä. Niitä ovat muun muassa uudet vesijärjestelmät, ja pohdimme myös lukitusjärjestelmien uusimista, Majasaari kertoo. Pohjoismaiden suurimmaksi vuokrataloksi vuonna 1962 valmistuneen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Charles Hagan. 11-kerroksisen talon ylimmässä kerroksessa syttyi raju tulipalo 15. toukokuuta 2019. Se tuhosi rakennuksen koko ullakkokerroksen, ja kaikki noin 250 asukasta jouduttiin evakuoimaan. Useat asunnot kärsivät savu- ja vesivahinkoja. Palon syy ei ole vielä selvinnyt. Keskuskartanon yhteydessä on matalampi siipiosa, jossa on liiketiloja. Siipirakennuksessa toimii muun muassa hotelli Amado. Siipirakennus muodostaa oman erillisen kiinteistöyhtiönsä.