Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Paperittomia siirtolaisia autiomaassa auttanut amerikkalainen voi joutua jopa 20 vuodeksi vankilaan

Yhdysvalloissa arizonalainen aktivisti voi joutua jopa 20 vuodeksi vankilaan paperittomien siirtolaisten auttamisesta. Keskiviikkona alkaneen oikeuskäsittelyn odotetaan antavan ennakkotapauksen siitä, millaista apua Yhdysvaltain kansalaiset voivat antaa laittomasti rajan ylittäneille. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters ja Washington Post . Scott Warren , 36, pidätettiin tammikuussa 2018 sen jälkeen, kun Yhdysvaltain rajavartijat löysivät kaksi siirtolaista humanitaaristen järjestöjen käyttämästä suojasta autiomaassa. Warrenia syytetään suojapaikan antamisesta paperittomille siirtolaisille ja vehkeilystä kahden miehen kuljettamiseksi. Warren sai syytteen sen jälkeen, kun entinen oikeusministeri Jeff Sessions ohjeisti syyttäjiä asettamaan etusijalle tapaukset, joissa on annettu suojapaikka siirtolaisille. Autiomaassa lämpötila jopa 46 celsiusastetta Warren, joka toimii maantieteilijänä yliopistossa, on vapaaehtoinen No More Deaths (Ei enää kuolemia) -järjestössä. Uskonnollinen järjestö antaa siirtolaisille vettä, ruokaa ja lääkintäapua Etelä-Arizonan karuissa autiomaissa. Yli 3 000 paperitonta siirtolaista on kuollut alueella sitten vuoden 2001. Siirtolaiset pyrkivät ylittämään Yhdysvaltain rajan ja etenemään pohjoiseen autiomaissa, joissa lämpötila voi nousta 46 celsiusasteeseen. – Tiukentunut rajapolitiikka on johtanut siihen, että siirtolaiset joutuvat etsiytymään yhä karummille ja syrjäisemmille seuduille. Ja monet, jotka yrittävät kulkea tässä maastossa, eivät selviydy. Niin sanotussa Ajon käytävässä löydetään kymmeniä kuolleita vuosittain, ja monia muita ei koskaan löydetä, syytetty Scott Warren kirjoitti Washington Postissa. Warren kertoo, että paikalliset asukkaat ja vapaaehtoiset vievät autiomaahan vesisäiliöitä ja säilykeruokaa sekä muun muassa sukkia ja ensiaputarvikkeita. Warrenin mukaan useat vapaaehtoiset ovat saaneet viime vuosina syytteitä. Allekirjoituksia kerätty vetoomukseen Warren pidätettiin samana päivänä, kun No More Deaths -järjestö julkaisi videon rajavartijoiden toimista: videolla viranomaiset tuhoavat järjestön autiomaahan jättämiä vesisäiliöitä. Warrenin asianajajien mukaan miehen pidätys on kosto videon julkaisemisesta. Heidän mukaansa Warren harjoitti uskonnollista vakaumustaan ja oikeuksiaan auttaa siirtolaisia. Siirtolaiset olivat tuohon mennessä kulkeneet kaksi päivää autiomaassa. Warrenin vanhemmat ovat keränneet yli 128 000 allekirjoitusta, jotta heidän poikansa syytteistä luovuttaisiin. – Humanitaarinen apu on elintärkeää siirtolaisille, jotka ylittävät autiomaan, sanoo johtaja Juanita Molina arizonalaisesta ihmisoikeusjärjestöstä Border Action Networkista. Syyttäjien odotettiin esitettävän, että Warren antoi enemmän kuin pelkästään humanitaarista apua ja auttoi siirtolaisia saapumaan maahan laittomasti. Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla on jäänyt kiinni yli 300 000 paperittomasti kulkevaa siirtolaista tänä vuonna huhtikuun loppuun mennessä. Yhdysvaltain Arizonan ja Meksikon rajaa erotti osin teräsaita vuonna 2010. Paperittomasti rajan ylittävät joutuvat kulkemaan autiomaassa.