Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Mikkolan Prisman laajennuksen visiot valmistuvat syksyllä – Tarvitaanko autoille enää lisää tilaa?

Mikkolan alueen tarkkoja uudistussuunnitelmia saadaan odottaa vielä syksyn puolelle, mutta Satakunnan Osuuskauppa on jo ryhtynyt visiointityöhön. Mikkolan Prisman alueella on vireillä kaavamuutos, joka toteutuessaan mahdollistaa mittavan uudisrakentamisen. Toimitusjohtaja Harri Tuomi kertoi mediatilaisuudessa, että tarkoitus on tehdä päätöksiä, jotka toimivat vielä kymmenen vuoden päästäkin. Suunnitelmissa otetaan huomioon megatrendit, jotka koskevat esimerkiksi kuluttamista, liikkumista, digitalisaatiota ja väestönkehitystä. Tulevaisuuden ennustaminen on nykyään entistä vaikeampaa. Pitää yrittää ymmärtää, miltä esimerkiksi autoilu näyttää tulevaisuudessa. Siihen vaikuttaa muun muassa se, mitä valtiovalta autoista päättää. – Ei tänne turhaan viitsisi tehdä esimerkiksi parkkitaloa, jos autoilu vähenee huomattavasti. Näitä asioita ei tajuttu 10 vuotta sitten miettiä, vaikka ehkä olisi pitänyt. Ennen visioiden kehittelyä SOK selvitti kyselyllä, mitä tavalliset porilaiset ajattelevat Mikkolasta. 200 hengen gallupissa tuli esiin esimerkiksi se, että pyöräilylle toivottiin selkeämpi reittejä alueen sisällä. Myös julkista liikennettä toivottiin, jotta kaupoille voisi tulla myös muuten kuin omalla autolla. Toisaalta taas yksi Mikkolan Prisman vahvuuksista oli se, että sinne on helppo tulla autolla. Myymälä tarvitsee vetovoimaa Trendit, kuten palveluiden korostuminen, yksilöllisyys ja kohtaamispaikkojen tarve, näkyvät osittain jo nyt. Prisman uudistetussa ravintolamaailmassa on kiinnitetty huomiota siihen, että tila ei ole hälyinen halli, vaan intiimimpi ja ravintolamaisempi. Pizzoja tekevät kokit juttelevat asiakkaille ja kyselevät heidän toiveitaan. Kehityssuunnitelmissa yksi kysymys on se, miten ihmiset saataisiin tulemaan Mikkolaan muutenkin kuin vain isoja ruokaostoksia tekemään. Heidän pitäisi haluta viettää siellä aikaa. Yksi tapa saada lisätä asiointia ovat erilaiset palvelut, kuten vaikkapa kirjasto, terveyskeskus tai harrastuspaikat. Näistä ajatuksista osuuskauppa ei kuitenkaan ole vielä ollut yhteyksissä Porin kaupunkiin tai muihin yrittäjiin.