Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Nainen tunsi kovaa kipua – sovussa aloitettu yhdyntä muuttui raiskaukseksi Järvenpäässä

Oikeuden raiskaukseksi katsoma teko sattui viime vuoden helmikuussa Järvenpäässä. Naisen mukaan he olivat aloittaneet yhdynnän yhteisymmärryksessä. Naiselle aiheutui kuitenkin kipua. Häntä sattui intiimialueille ja muuallekin kehoon. Siksi hän pyysi miestä lopettamaan. Mies ei kuitenkaan lopettanut naisen useista kehotuksista huolimatta. Päinvastoin mies käytti naista kohtaan varsin väkivaltaisia otteita: hän puristi ja raapi niskasta puristi olkapäästä, repi hiuksia ja läpsi takapuolelle. Menettely kesti kymmenisen minuuttia. Nainen soitti hätäkeskukseen miehen ollessa pesulla. Partio saapui häätämään Poliisipartio saapui paikalle saamansa tehtävän mukaan häätämään miestä asunnosta. Erikoinen tunnelma kohteessa kuitenkin askarrutti poliiseja. Lopulta nainen avautui seksissä käytetyistä väkivaltaisista otteista. Oikeudessa todistaneen ylikonstaapelin mukaan nainen oli tapahtuneesta kertoessaan muuttunut rauhallisesta itkuiseksi. Poliisi aloitti seksuaalirikostutkinnan. Poliisi lähetti naisen seri-tutkimuksiin (protokollan mukaan sairaalassa tehtävä viranomaisen määräämä seksuaalirikostutkinta). Seri-lääkärille nainen kertoi joutuneensa raiskatuksi. Saman hän kertoi myös myöhemmin poliisikuulusteluissa. Syytettiin myös vainoamisesta Noin 40-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva mies sai syytteen raiskauksesta. Oikeudessa nainen esitti miehelle 5 000 euron korvausvaatimuksen raiskauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, 3 000 euron vaatimuksen kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta sekä 592 euron vaatimuksen ansionmenetyksestä. Nainen joutui tapahtuneen jälkeen kolmen viikon sairauslomalle. Raiskaussyytteen lisäksi mies sai vastattavakseen syytteen vainoamisesta. Hän oli muun muassa seurannut naista tämän äidin asuntoon ja ottanut väkisin haltuunsa naisen puhelimen. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi vainoamissyytteen. Miehen tekemisissä oli vainoamisen piirteitä, mutta toisaalta myös nainen oli viestitellyt miehelle. Mainittakoon, että osapuolilla oli takanaan puolen vuoden seurustelusuhde ja sen jälkeinen ero. Ero ei ollut kuitenkaan helppo kummallekaan. He olivat mustasukkaisia toisistaan. Lopulta he päätyivät jälleen yhteen. Viestit muuttivat luonnettaan Mies kiisti raiskauksen. Hän totesi, että oli ollut kyllä asianomistajan kanssa yhdynnässä. Mies kertoi oikeudelle asennon, jossa yhdyntä oli tapahtunut, muttei sanojensa mukaan muistanut enempiä yksityiskohtia. Käräjäoikeus piti miehen kertomusta johdonmukaisena ja sinänsä mahdollisena. Oikeus piti kuitenkin erikoisena sitä, että syytetty muisti selvästi enemmän yksityiskohtia saman päivän muista tapahtumista. Naisen kertomus yhdynnästä ja sen muuttumisesta väkivallaksi oli miehen kertomusta ”huomattavasti” yksityiskohtaisempi. Naisen kertomusta tuki se, että hän oli heti soittanut hätäkeskukseen. Samoin nainen oli kertonut tapahtuneesta yhdenmukaisesti lääkärille ja poliisille. Myös naisen sairausloma sekä osapuolten WhatsApp-viestittely tukevat syytettä. Osapuolten viestittely muutti tyystin luonnettaan teon jälkeen. Välttää vankilan Käräjäoikeus tuomitsi miehen raiskauksesta. Rangaistuksen pituus on puolitoista vuotta vankeutta. Ensikertalaisena mies välttää vankilan, mutta joutuu ehdollisen ohessa suorittamaan 70 tuntia yhdyskuntapalvelua. Oikeus hyväksyi suurimman osan asianomistajan korvausvaatimuksista. Tuomitun tulee maksaa uhrilleen korvausta kärsimyksestä 3 500 euroa, kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 2 000 euroa sekä ansionmenetyksestä naisen vaatiman 592 euroa. Tiistaina annettu tuomio ei ole lainvoimainen.