Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Häpesin kaupassa jonottajien käytöstä: yksi moitti koko ajan, että on liian vähän kassoja, kamalat jonot, hänellä on kiire – ikävä olla kaupassa samaan aikaan tällaisten maailman tärkeimpien ihmisten kanssa

Häpesin kaupassa jonottajien käytöstä. Yksi moitti koko ajan, että on liian vähän kassoja, kamalat jonot, hänellä on kiire. Toinen moitti kassahenkilöä omalla vuorollaan samoista asioista. Osti kuitenkin noin vuoden ruuat kerralla. Ikävä olla kaupassa samaan aikaan tällaisten maailman tärkeimpien ihmisten kanssa. Kiitos ihanille kassatyöntekijöille ystävällisyydestä ja kärsivällisyydestä, olette suuren kiitoksen ansainneet. Kyllä minä lapseni ruokin, mutta olisi kiva saada avustusta kotitaloustuntien raaka-aineisiin. Kolme lasta yläasteella, joten kolmet opettajan määräämät erilaiset ruoat viikossa. Kovaa meteliä kouluruokailusta. Silloin kun oli vielä mahdollisuus saada ja syödä kouluruokaa, jätti iso prosentti ruuan syömättä. Tällaista tietoa puitiin usein tiedotusvälineissä. Nyt ollaan äänessä, nekin, joiden mukulat ei kouluruuasta välitä. Eiköhän nyt olisi aika tasavertaisuuden kouluruokailuun. Eivät kaikki etäopiskelijat pääse tai kerkeä hakemaan koululta ruokaa. Tai mennä sinne syömään. Ruokalahjakortit kaikille. Ehdotan, että järjestetään niille lapsille, jotka ovat nyt olleet hukassa eivätkä koulussa, etänä tai läsnä, niin kesän "leirikoulu" ruokailuineen. Onhan se kesälomakin pitkä aika olla ilman koulun suomaa turvaa ja ruokailua. Vai mitä, että aika on pidempi kuin kaksi viikkoa? Ja nyt koulut jatkavat edelleen etänä toukokuun loppuun. En ymmärrä, miksi yrittäjien tuet pitää ilmoittaa lehdessä. Ihminen, joka ei ole kokenut yrittämisen suurta stressiä omasta, perheen ja työntekijöiden tulevaisuudesta, ei tunnu ymmärtävän. Mitä jos kaikki muutkin tuet julkaistaisiin lehdessä, esimerkiksi toimeentulotuki. Yrittäjän vaimo Nyt kun jaetaan rahaa sinne ja tänne, niin jaetaan eläkeläisillekin eli taitettu indeksi pois. Saadaan enemmän ostovoimaa ja talous kasvuun. Kalle Sakari Aalto kirjoitti (SK 22.4.) täyttä asiaa kehäradasta Pori–Haapamäki–Parikkala, mutta unohti kertoa päästöjen suuresta vähenemisestä. He, jotka aikoinaan sulkivat radan, ajoivat vain omia päämääriään. Mikko Elon kannattaa käydä vaikka resiinaretkellä Ruosniemestä Pomarkkuun toteamassa, etteivät ne raiteet missään rullalla ole. Niinisalosta Haapamäkeen yhteys on edelleen junallakin liikennöitävässä kunnossa. Parikkalan naapurissa siintää Venäjä, jos sekin on jo unohtunut. Suuri kiitos Ulvilan apteekki lauantaina 18.4. erinomaisesta palvelusta. Te todellakin toimitte asiakkaan parhaaksi. Hyvä kello kauas kuuluu. Mummo Sampolasta Loukkasin käteni ja olkapääni muutama viikko sitten. Hakeuduin hoitoon Itä-Porin terveyskeskukseen. Näin korona-aikana sain sieltä nopeasti apua vaivaani. Kiitän sairaanhoitajia, ortopedia, fysioterapeuttia ja muuta henkilökuntaa saamastani ystävällisestä kohtelusta, hoidosta ja hyvistä neuvoista. Pentti Mäkinen En jaksa kuunnella enää yhtään terveiden ihmisten valitusta siitä, miten kamalaa on, kun mihinkään ei voi matkustaa ja kaikki kesätapahtumatkin on peruttu. Olen nyt joutunut pysymään kotona, koska kuulun riskiryhmään. Olen nuori aikuinen, enkä uskalla edes kauppaan itse mennä. Tärkein tavoitteeni on pysyä hengissä. Lopettakaa se valitus ja miettikää, miten hyvin asiat teillä kuitenkin on. Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.