Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Beirutin tuhoisa räjähdys: Ainakin 78 kuollut ja 4 000 loukkaantunut, yksi suomalainen loukkaantunut lievästi – satamassa ilmeisesti räjähti ammonium­nitraattia

Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tapahtui erittäin voimakas räjähdys tiistaina illalla Suomen aikaa. Se on aiheuttanut ainakin kymmenien ihmisten kuoleman ja tuhansien loukkaantumisen. Libanonin terveysministerin aamuyöllä Suomen aikaa antaman arvion mukaan ainakin 78 ihmistä oli kuollut ja noin 4 000 loukkaantunut, kertoi uutistoimisto Reuters. Viranomaiset uskovat uhrilukujen edelleenkin kasvavan, kunhan raivaustyöt tuhoalueella jatkuvat. Räjähdys oli niin voimakas, että se synnytti maanjäristysaaltoja. Vielä tunteja räjähdyksen jälkeen ambulanssit kuljettivat loukkaantuneita, ja viranomaisten mukaan Beirutin sairaalat olivat täynnä, kertoi uutistoimisto AP . Erittäin voimakas räjähdys näkyy esimerkiksi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n Twitterissä julkaisemalla videolla: Ammoniumnitraatin epäillään aiheuttaneen räjähdyksen Räjähdys tapahtui Beirutin satama-alueella. Libanonin sisäministerin Mohammed Fahmin mukaan räjähdys näytti aiheutuneen ammoniumnitraatista, jota oli varastoitu satama-alueella olevaan varastorakennukseen, kertoi qatarilainen uutiskanava Al-Jazeera . Libanonin pääministeri Hassan Diab sanoi AFP:n mukaan Suomen aikaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, että satamassa olisi räjähtänyt 2 750 tonnia ammoniumnitraattia. BBC:n mukaan Diab puhui jo aiemmin ”vaarallisesta varastosta”, joka oli ollut alueella vuodesta 2014 lähtien. Libanonin presidentti Michel Aoun sanoi Reutersin mukaan Twitterissä, että on mahdotonta hyväksyä tilannetta, jossa tällaista määrää ammoniumnitraattia säilytetään vuosia varastossa ilman asianmukaisia turvatoimia. Ammoniumnitraatti on typpeä sisältävä kemikaali, jota käytetään esimerkiksi lannoitteissa. Se voi räjähtää, jos se kuumenee esimerkiksi tulipalossa tai jos sitä on sekoitettu palavien aineiden kanssa, kertoo Turvatekniikan keskus Tukes maatiloille suunnatussa ohjeessaan . Libanonin tiedustelupalvelun kenraalimajuri Abbas Ibrahim kertoi paikalliselle televisiolle yhdysvaltalaisen uutiskanavan CNN:n mukaan, että räjähdys johtui takavarikoiduista räjähteistä. Hän kiisti aiemmin julkisuudessa liikkuneet tiedot, että kyse olisi ollut ilotulitevarastosta. Armenialaisen sanomalehti Asbarezin mukaan kyse olisi ollut ammoniumnitraatista, joka on takavarikoitu laivasta vuosia sitten. Suomen edustuston tilat kärsivät vakavia vaurioita – Beirutissa olevia suomalaisia yritetään saada parhaillaan kiinni eikä tiedossa ole vielä loukkaantuneita suomalaisia, edustuston päällikön sijainen Aki Kauppinen kertoi tiistai-iltana. – Moni sairaala on täynnä ja suomalaisia kehotetaan pysymään turvallisessa paikassa ja hakeutumaan hoitoon tarvittaessa. Edustuston tilat ovat Kauppisen mukaan pahasti vaurioituneet. – Niitä ei oikeastaan enää ole, hän sanoi päästyään juuri kerrostalossa oleviin edustustotiloihin. Muutama tunti myöhemmin Kauppinen täsmensi, että vaurioita on paljon ja tiloissa riittää korjattavaa. – Myös residenssi on osin vaurioitunut kuten kaikki rakennukset näin lähellä räjähdyspaikkaa. Suomen edustuston tiloissa ei ollut ketään sisällä, kertoi Tiina Tähtinen ulkoministeriön viestinnästä STT:lle. Ulkoministeriö on tavoittanut tiloissa työskentelevät suomalaiset. Myös ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi Twitterissä, että edustuston henkilökunta on turvassa ja muita suomalaisia pyritään tavoittamaan. Edustusto on vajaan kahden kilometrin päässä räjähdyspaikalta. Vastaavalla etäisyydellä kävelymatkan päästä työpaikalta on myös suurlähetystön hallinnollisen avustajan Paula Jääskeläisen koti. – Asuntoni on seitsemännessä kerroksessa ja istuin sohvalla, kun tuntui että rakennus heilahti ja jokainen kotini ikkuna rikkoutui ilmanpaineen johdosta, Jääskeläinen kertoo HS:lle puhelimitse. – En heti uskaltanut liikkua mihinkään suuntaan, kun en tiennyt, oliko lisää räjähdyksiä tulossa tai sortuisiko rakennus”, Jääskeläinen kertoo HS:lle puhelimitse. Tämän jälkeen Jääskeläinen soitti ulkoministeriön kriisipäivystykseen, joka jatkaa yhteydenottoja kaupungissa oleviin suomalaisiin. ”Todistamme valtaisaa katastrofia” Paikan päällä olijat raportoivat valtavista tuhoista. – Todistamme valtaisaa katastrofia, sanoi Libanonin Punaisen Ristin edustaja George Kettani Mayadeen-kanavalle, kertoo Reuters. New York Timesin toimittaja Maria Abi-Habib kertoo Twitterissä, että hänen haastattelemansa ensiapulääkärit ovat kyynelissä. Yhdysvaltain Beirutin-lähetystö kehottaa lausunnossaan ihmisiä pitämään kasvomaskeja ja pysymään sisällä, koska räjähdys on voinut vapauttaa myrkyllisiä kaasuja hengitysilmaan. Räjähdyksen aiheuttama paineaalto tuntui suurella alueella kaupungissa, ja uutistoimisto AFP:n mukaan osassa alueita on sähkökatkoja. Satama-alue pyrittiin sulkemaan nopeasti ja sisään päästettiin lähinnä hälytysajoneuvoja. – Se oli todellinen kauhunäytelmä. En ole nähnyt mitään sellaista sitten sodan, sanoi Marwan Ramadan AP:lle. Hän oli noin 500 metrin päässä räjähdyspaikasta ja kaatui räjähdyksen vaikutuksesta. – Olin kilometrien päässä räjähdyspaikalta ja lasit rikkoutuivat kaikkialta ympäriltäni, Al Jazeeran journalisti Zeina Khodr raportoi tuhoalueen laajuudesta. AFP:n mukaan valtava räjähdys kuului 240 kilometrin päässä Kyproksella asti. Libanonin hallitus kokoontuu hätäistuntoon keskiviikkona. Presidentti Aounin mukaan maahan pitäisi julistaa kahden viikon hätätila. Aoun kertoi hallituksen julkistavan sadan miljardin eli noin 56 miljardin euron hätäapurahaston. Trumpin väite pommista kiistettiin Useat maat tarjosivat Libanonille apua räjähdyksen jälkeen. residentti Donald Trump sanoi Yhdysvaltojen olevan valmis auttamaan Libanonia. Valkoisessa talossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Trump kuvaili uutistoimistojen mukaan tapahtunutta ”kauheaksi hyökkäykseksi” ja sanoi, että räjähdyksen olisi aiheuttanut ”jonkinlainen pommi”. Kolme Yhdysvaltain puolustusministeriön virkamiestä kuitenkin kommentoi myöhemmin uutiskanava CNN:lle, ettei iskusta ole viitteitä. Libanonin viranomaiset eivät ole kertoneet epäilevänsä räjähdystä tahalliseksi teoksi. Ranskan ulkoministeri Jean-Yves Le Drian sanoi, että Ranska ”seisoo Libanonin rinnalla” ja on valmis tarjoamaan apua sen mukaan, mitä Libanonin viranomaiset sanovat tarvitsevansa, kertoi AFP. Niin ikään pääministeri Boris Johnson sanoi Britannian olevan valmis auttamaan. Myös Iran ja Israel tarjosivat apuaan, kertoi Reuters. Israel tarjoutui Reutersin mukaan antamaan humanitaarista ja lääketieteellistä apua. Suomen pääministeri Sanna Marin esitti Twitterissä osanottonsa räjähdyksessä menehtyneiden omaisille. Tragedia vain syventää Libanonin vakavaa tilannetta. Maa on vaikeassa talouskriisissä, työttömyys on kasvanut, köyhyys lisääntynyt ja maan ulkoministeri Nassif Hitti erosi maanantaina varoittaen, että maasta uhkaa tulla romahtanut valtio. Libanonissa on viime vuosikymmeninä ollut useita aseellisia konflikteja. Vuosina 1975–1990 oli erittäin tuhoisa sisällissota. Nyt meneillään olevan pandemian syventämää talouskriisiä on pidetty pahimpana kolmeenkymmeneen vuoteen.