Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Mielen ja kehon hävikkiviikot: Mitä rikkoutuneista elämän osasista voisi vielä loihtia?

Syksyisin vietetään hävikkiviikkoa. Sen vinkeistä voi oppia, miten moni ruoan osa kelpaa sellaisenaan tai vähän muunneltuna herkuksi. Kun sitä oppii käyttämään. Kokeneimmat hävikkikokit tekevät ihmeitä juuri niillä kasvisten ja ruhon osilla sekä aterioiden ylijäämillä, joiden tyypillisin päätepysäkki arjessa on biojäteastia. Tämä on kiinnostavaa. Ruokahan ei ole ainoa asia, jossa jotain arvokasta päätyy roskiin. Ihmisten välillä yksittäiset mielipiteet tai tapahtumat voivat aiheuttaa sotkun, jossa kokonainen ihminen siivotaan elämästä sivuun. Samojen mielipiteiden ja jaettujen elämäntapojen ympärille syntyy ryhmiä, jotka jälleen sulkevat ulos vastakkaisten näkemysten esittäjiä ja erilaisiin tapoihin tottuneita. Myös ihmisen sisällä voi syntyä hävikkiä. Mieli voi särkyä. Kehon eri osat voivat hetkellisesti tai pysyvämmin kieltäytyä siitä, mikä niiden tehtävä on tai mitä mieli haluaisi niiden tekevän. Jolloin oirehtivat osat saatetaan siirtää sivuun mihinkään kelpaamattomina. Niin kauan kuin kaikki toimii, ihminen kulkee totuttuja uria. Kun jokin lakkaa toimimasta, tullaan risteykseen. Toisessa viitassa lukee ”minä haluan”. Se on pois heittämisen tie. Mielentila, johon ei paljon kuuntelua mahdu. Kuunteleminen taas olisi oleellisen tärkeää, jotta siitä mikä ei taivu haluamisen edessä syntyisi jotain muuta kuin jätettä. Kun ensimmäinen oman elämänsä masterchef keitteli kokoon tajunnanräjäyttävän kasvisliemen juuresten kannoista ja kuorista tai loihti naateista salaatin, miten pitkään hän pyöritteli aineksia käsissään, ennen kuin ajatus syntyi? Tai käveli niiden ohi niitä katsellen. Montako kokeilua tarvittiin? Kasvisten eri osilla on ravintona erilaisia vahvuuksia. Ravintopitoinen ruoka taas on suoraan sidoksissa tälläkin hetkellä ajankohtaiseen teemaan, omaan vastustuskykyyn. Entä henkinen, fyysinen ja sosiaalinen elinvoimamme? Sekin nousee seuraavalle tasolle sillä hetkellä, kun rohkenemme ottaa tarkasteluun jotain itsessämme tai muissa, jotain mitä olemme aikeissa viskata hyödyttömänä, jopa haitallisena pois. Annamme sille aikaa, kuulostelemme ensimmäisen, ehkä toisen ja kolmannenkin ajatuksen tai tunteen taakse. Ja varsinkin sen taakse, mitä itse olisi halunnut tapahtuvan. Mitä muuta tässä on kuin tämä ilmeinen? Mikä kantaa, minkä varaan voisi vielä rakentaa? Kirjoittaja on Säkylässä asuva valmentaja ja eläintenkouluttaja.