Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Bussiliiga kutsuu Kevin Lankista – MM-kultavahti lähetettiin farmiin

Chicago Blackhawks ilmoitti Suomen aikaa sunnuntaiaamuna, että maalivahti Kevin Lankinen aloittaa kautensa AHL:ssä. Bussimatkustamisesta tunnettu farmiliiga tuli Lankiselle tutuksi jo viime kaudella. Hän pelasi Rockford IceHogsin maalilla yhteensä 19 runkosarjaottelua. Lankinen nousi kuitenkin parrasvaloihin kevään MM-kisoissa, kun hän torjui Leijonat maailmanmestaruuteen häikäisevillä otteillaan. Vantaalaislähtöisellä Lankisella ei ole vielä toistaiseksi debytoinut NHL:ssä. Lankisen AHL-komennus oli kuitenkin odotettu. Chicagon maalia vartioivat joukkueen pitkäaikainen ykkösvahti Corey Crawford sekä New York Islandersissa huippukauden pelannut Robin Lehner . Maalivahti Kevin Lankinen kertoi toukokuun lopussa tunnelmistaan Tampereen torijuhlan jälkeen.