Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Mäyräkoira mikrouunissa -video osoittautui pilaksi – Poliisin mukaan hyvän maun rajat ylitettiin

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt netissä torstaina julkaistua mäyräkoiravideota ja sen taustoja. Kyseessä on pilailumielessä laadittu video, jollaisia nuoret jakavat suositussa lyhytvideosovelluksessa. Nuoren tarkoituksena ei ollut vahingoittaa koiraa vaan laatia leikkimielinen video, jossa mäyräkoira laitetaan mikroaaltouuniin ja myöhemmin uunista otetaan ulos hotdog. Nuori kuitenkin julkaisi videon vahingossa liian aikaisin, ennen sen editointia. Poliisi on puhuttanut videon julkaissutta nuorta sekä hänen vanhempiaan. Myös koiran vointi on varmistettu, eikä se ole vahingoittunut. Asiasta on tehty rikosilmoitus ja sen seurauksena selvitetään, onko asiassa syytä epäillä lievää eläinsuojelurikosta. – Tapaus on osoitus siitä, että joskus harmittomaksi vitsiksi tarkoitetulla teolla on ikävät seuraukset. Tätä eivät etenkään lapset osaa aina huomioida, poliisista todetaan. Vaikka koira ei tässä tapauksessa saanut vammoja, poliisi huomauttaa, että asiassa toimittiin epäasiallisesti ja video ylitti hyvän maun rajat.