Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kokoomuksen vaalivalvojaisissa iloittiin vaalivoitosta ja kolmesta mepistä – "En halua, että ääriryhmät saavat liikaa jalansijaa"

Kokoomus sai eurovaaleissa kolme meppiä läpi. He ovat istuvat parlamentaarikot Sirpa Pietikäinen , Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen . – Ei isoja yllätyksiä ollut. Kokoomuksen istuvat mepit pitävät paikkansa, mikä oli melko odotettua. Ikinä ei voi omasta paikastaan olla varma, mutta istuvat mepit ovat etulyöntiasemassa. Ihmiset ajattelevat, että poliitikot, jotka jo ovat siellä, ovat verkostoituneita ja sisällä asioissa, Virkkunen pohti. Kokoomuksen valvojaisissa moni oli iloinen myös sdp:n ja vihreiden menestyksestä, koska nekin ovat EU-myönteisiä puolueita. – Eurooppaa haastetaan kovaa niin ulkoa kuin sisältä. Suomalaiset antoivat äänensä nyt todella vahvalle, yhtenäiselle Euroopalle, joka puolustaa demokraattisia arvoja. Se on suomalaisilta selvä viesti. Olen tyytyväinen tästä viestistä. En halua, että ääriryhmät saavat liikaa jalansijaa, Virkkunen mietti. Sirpa Pietikäinen painotti sitä, että EU:n on tartuttava ekologisiin haasteisiin. – Tunnelmat ovat hyvät, koska moni ihminen antoi luottamuksen näkemykselle ekologisesta, inhimillisestä ja vauraasta Euroopasta. Tämä antaa viestin siitä, että ilmastonmuutos halutaan ratkaista ja ongelmiin tarttua. Ja myös reilumpaa Eurooppaa halutaan, Pietikäinen sanoi. Pietikäinen korosti myös sitä, että tehtävää on paljon. – Asioita on melkoisesti ratkottavana. Kiertotalous ja kestävä rahoitus ovat avaimia ilmastonmuutoksen ratkomiseen. Siihen tarvitaan toki paljon muutakin. Euroopan on oltava ekologinen ja otettava ilmastonmuutos vakavasti, Pietikäinen jatkoi. "Vaalivoitto tästä tuli" Jo ennakkoäänien julkistus herätti riemua kokoomuksen vaalivalvojaisissa. – Vaalivoitto tästä tuli. Olen erittäin tyytyväinen, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puhui jo ennakkoäänien tuloksen julkistamisen jälkeen. Kokoomus oli eduskuntavaaleissa kolmas, joten voittoisat eurovaalit vaikuttivat olevan puoluejohdolle mieleen. – Näyttää siltä, että Suomessa on vain yksi suuri puolue kansainvälisissä asioissa. Muut ovat korkeintaan keskisuuria, varapuheenjohtaja Antti Häkkänen sanoi. Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) arveli kokoomuksen vaalivalvojaisissa, että äänestäjät lähettivät nyt viestiä myös sisäpoliittisesti. Vartiaisen mukaan tulos on viesti myös hallitusneuvotteluja käyville sdp:lle, keskustalle, vihreille, Vasemmistoliitolle ja rkp:lle. Äänimääräänsä viiden vuoden takaisesta kasvattanut Petri Sarvamaa oli niin ikään iloisella mielellä. - Kiitos erityisesti maaseudulle ja myös kaupunkeihin. Tuntuu aika hyvältä. Olen tehnyt ahkerasti töitä ja luulen, että suomalaiset arvostavat sitä. Tarvitaan myös kielitaitoa ja verkostoitumista, hän kertoi. Sarvamaa yllättyi hieman siitä, ettei Perussuomalaiset saaneet enempää ääniä. - Perussuomalaisten odotettua heikompi tulos sekä yllätti että ilahdutti. Sanon sen ihan suoraan. Kokoomuksen tulos sellainen, mitä odotin. Kokoomus edustaa niitä arvoja, joiden varaan unioni on rakennettu. oikeusvaltioperiaate on todella tärkeä ja se on oikeasti uhattuna, Sarvamaa pohti.