Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Satasairaalan päätös perua kiireetön hoito huolettaa kansalaisia – Kysyimme muun muassa, miksi siitä päätettiin jo nyt

Satasairaala ilmoitti viikko sitten varautuvansa lähestyvään koronavirusepidemiaan keskittämällä toimintansa kiireellisiin tehtäviin. Käytännössä eri osastoilla henkilökunta on ottanut yhteyttä maakunnan potilaisiin ja ehdottanut hoitoaikojen siirtoa, jos ylilääkärit ovat nähneet sen mahdolliseksi. Samalla osa poliklinikkakäynneistä on muuttunut puhelinneuvotteluiksi. Miten ihmiset ovat ottaneet vastaan tiedon hoitojen siirtymisestä, johtajaylilääkäri Sari Sjövall? –  Jos ihminen on odottanut jo jonkin aikaa polvi- tai lonkkaleikkausta, eihän se mukavaa ole. Emme ole saaneet moitetulvaa, mutta ehkä se on mennyt suoraan poliklinikoille. – Tilanne on valtakunnallinen. Kuulin juuri, että tekonivelsairaala Coxa on peruuttanut leikkauksensa. – Osa hoitojen siirtymisestä on tehty henkilökunnan turvaamiseksi. Esimerkiksi mahan tähystyksestä muodostuu aerosolia, jolloin henkilökunnan pitäisi olla tosi hyvin suojattu. Ongelmanahan on, että ihminen voi olla koronapositiivinen vaikka olisi täysin oireeton. Kerrotaan, että osa potilaista on perunut oma-aloitteisesti vastaanottoaikansa. – On tullut peruutuksia. Silloin luokitellaan, ettei potilaalla ole kiire. Siinä on oma ristiriitansa. – Eräs iäkäs potilas ei tullut silmäpoliklinikalle, kun hän ajatteli, että siinä ollaan niin lähellä lääkäriä tai hoitajaa. Sanoin hänelle, silloin käytämme suojaa. Ylilääkärimme määrittelee hoidon kiireellisyyden. Miksi Satasairaala keskeytti kiireettömät hoidot jo nyt? Eihän maakunnan koronavirustilanne niin paha ole? – Meille tuli sosiaali- ja terveysministeriöstä määräyksenä kouluttaa henkilökuntaamme epidemiaa ja mahdollisia ylimääräisiä tehohoitopaikkoja varten. Koulutamme noin sataa lääkäriä ja hoitajaa, mikä vaatii myös aikaa. – Heidän kouluttamiseen ei riitä pelkkä teoria tai suojautumisen koulutus, sillä esimerkiksi kirurgiksi kouluttautuneelle hengitystiepotilas on hyvin erilainen. Perusongelmahan on, etteivät koronaviruspotilaat ole millään lailla helppoja hoitaa, kun virus on herkästi tarttuva eikä lääkettä ole. Eikö vaarana ole, että kiireettömät ja perutut hoidot muuttuvat ennen pitkää kiireellisiksi? – Kiireettömän ja kiireellisen hoidon määritteleminen ja tarkka ohjeistus on ollut hankalaa. Ylilääkärimme arvioivat niin, etteivät kiireettömät muutu viikkojen aikana kiireellisiksi. – Toivon, että potilaat ottavat yhteyttä, jos oireiden kanssa ei vain pärjää.  Jos Satakunnan tilanne jatkuu näin rauhallisena, niin voi olla, että koulutusten jälkeen lisäämme kiireetöntä hoitoa. Sairaanhoitopiirin talousjohtaja Tero Mäkiranta, tekeekö piiri kustannussäästöä vaikeassa taloustilanteessa? – Jonkinlaisia kustannussäästöjä syntyy, mutta tulopuolella vaikutukset ovat suuremmat. Sairaala saa tulonsa myymällä palveluita, ja esimerkiksi kiireetön kirurgia ja päiväkirurgia muodostavat suuren osan sairaalan tulovirrasta. – Tulovirran ehtymisen vaikutus on todennäköisesti muutamia miljoonia euroja per kuukausi, joten pitkittyessään kiireettömän toiminnan alasajo aiheuttaa lainatarvetta ja vaarantaa koko tämän vuoden tulosnäkymät. Jos ihminen murtaa tai pelkää murtaneensa varpaansa viikonloppuna, niin mitä pitää tehdä, ensihoidon ja päivystyksen vastuualueen ylilääkäri Janne Kekki? – Varpaan murtaminen vaatii harvoin muuta kuin tukevan pohjallisen ja teippaamisen viereiseen varpaaseen, mutta esimerkiksi rannemurtumat hoidamme ihan normaaliin tapaan. – Meidän toimintaamme poikkeustila ei ole vaikuttanut. Hoidamme päivystyspotilaat ihan samalla tavalla kuin aikaisemmin. Milloin sairastunut ottaa yhteyttä teihin, milloin oman kunnan terveyskeskukseen? – Virka-aikaan potilaat ottavat yhteyttä omiin terveyskeskuksiinsa. Jos kyse on hätätilanteesta, soitetaan vuorokauden ajasta riippumatta 112. – Valtakunnallisesti meillä on päivystysapunumero 116117. Siellä terveyden- tai sairaanhoitaja kuuntelee soittajan oireita ja tekee sitten arvion, täytyykö asiakkaan lähteä päivystykseen vai pärjääkö hän kotona siihen asti, kunnes oma terveyskeskus taas avautuu. Koronaepidemian vuoksi terveyskeskuksissa ja päivystyksessä käynnit ovat jo vähentyneet. Onko niin tapahtunut myös Satasairaalan päivystyksessä? – On. Nyt päivystyksessä käy ne ihmiset, joiden kuuluisikin tulla tänne. Normaalisti meillä on ollut liikaa potilaita työntekijöihin nähden. Nyt on ollut sopiva potilasmäärä.