Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kymmenenvuotiaat pelasivat, porilaisisä huuteli pelin ajan asiattomuuksia ja kävi pelin jälkeen useita kertoja toisen pikkupojan isän kimppuun

Viime viikon lauantaina Porin jäähallissa pelattiin vuonna 2009 syntyneiden poikien otteluita Ässien ja Jokerien välillä. Ässien junioritoiminnan päällikkö Juha Virtanen vahvistaa, että ottelua seuraamassa ollut junioripelaajan vanhempi käyttäytyi pelien aikana asiattomasti ja huuteli katsomosta. – Sama häirikkökatsojan loukkasi vielä pelitapahtuman päätyttyä vierasjoukkueen vanhemman fyysistä koskemattomuutta, Virtanen kertoo sähköpostitse. Saatujen tietojen mukaan Ässä-pelaajan isä oli hyökännyt vierasjoukkueessa pelanneen pojan isän kimppuun useita kertoja hallin ulkopuolella, ja paikalla oli useita silminnäkijöitä. Anteeksipyyntö Jokereille Virtasen mukaan asia on käsitelty hyvässä hengessä joukkueiden välillä. Ässät on pahoitellut häirikön käytöstä Jokereille. – Katsojan toiminta on ollut täysin seuran arvojen vastaista sekä erittäin valitettavaa. Myös tilanteen aiheuttanut henkilö on esittänyt anteeksipyyntönsä tapahtuman johdosta, Virtanen sanoo. Porin Ässät ry:n hallitus käsittelee asiaa kokouksessaan ensi maanantaina. Lounais-Suomen poliisilta ei perjantaina saatu vahvistusta siitä, onko tapauksesta aloitettu rikostutkinta. Tapahtuneesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti .