Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Pori Jazzin ilmaiskonserteissa esiintyvät Samuli Edelmann, Anssi Kela ja Maustetytöt – Jazzpuiston uutuus on konserttiteltta Poriljonki

Pori Jazzin ilmaisalueen jazzpuiston uutuus on tänä vuonna konserttiteltta Poriljonki. Ilmaiskonserttien omaan telttaan mahtuu lähes 1500 ihmistä. Pori Jazz otti jazzpuiston käyttöön viime vuonna. Silloin jazzkadulta tutut myyntikojut ja ilmaiskonsertit siirrettiin Kirjurinluodon puolelle kesäravintolan ympäristöön. Ilmaiskonsertteja on tänä vuonna festivaalilla yhteensä yli 40. Pori Jazzin toimitusjohtaja Miika Ranne sanoo, että festivaalille on tärkeää tarjota myös maksutonta kulttuurisisältöä niin porilaisille kuin kauempaa tuleville. – Teltta-ajatus tuli siitä, että mietimme varautumista kaikenlaisiin sääoloihin. Katettu lava toimii myös vaikka olisi viileää tai sadetta. Halusimme myös tarjota paikan, johon voi tulla pääkonserttien jälkeen, jos jää vielä musanälkä, Ranne sanoo. Uudessa Poriljonki-teltassa esiintyy kotimaisia jazzyhtyeitä, muun muassa Max Zenger Globus, Alder Ego ja Marzi Nymanin trio. Poriljongissa soittavat myös muun muassa Maustetytöt, Jaakko Laitinen & Väärä Raha sekä Iisa. Poriljongissa järjestetään myös myöhäisillan jazzjameja. Pääkonserttien iltoina Poriljongissa soittaa konserttien jälkeen houseband Kirjuri All Stars. Jazzpuistoon ei ole ikärajaa, mutta Poriljonki ja Kirjurin kesäravintola muuttuvat anniskelun takia K18-alueiksi iltaisin kello 21. Kirjurinluodon kesäravintolassa esiintyvät ilmaiskonserteissa muun muassa Anssi Kela ja Stig. Myös Lokkilavalla soitetaan ilmaiskonsertti keskiviikkona 17. heinäkuuta. Siellä esiintyvät Samuli Edelmann & Orkestra Suora Lähetys sekä Alexi Tuomarila Trio vieraanaan Kalevi Louhivuori. Ilmaisohjelmaa tarjoaa myös koko perheen tapahtuma Pori Jazz Kids Festival 15.–17.7. Sen konsertit ovat Poriljongissa ja 17.7. Lokkilavalla. Kirjurinluodon lisäksi festivaaliohjelmaa on jokirannan Cafe Jazzissa, jota isännöi tänä vuonna Pori Jazzin kanssa yhteistyössä Rakastajat-teatteri. Uutista on täydennetty sitaatilla ja lisätiedoilla 14.6. klo 10.20.